Näin vuoden alkaessa on paikallaan kiittää menneestä. Kiitos sinulle lukijani! Minusta on usein tuntunut, että te asiakkaat olette kaikki olleet kanssamme paitsi asiakassuhteessa myös muulla tavoin ikään kuin samassa veneessä. Ajat ovat olleet haastavia, mutta pahimmasta on selvitty ja tuleva näyttää taas valon lisääntyessä lupaavalta. Tehdään tästä yhdessä hyvä vuosi!
Monilla teistä on kolme vapaapäivää ja vuoden alkuun liittyvä terve toive entistä paremmasta terveydestä ja elämästä tulevana vuonna.
Kokosin tähän kätevän yhteenvedon kahden viime vuoden aikana eniten luetuista blogijutuistamme. Ehkä sinulta on jäänyt jotain kiintoisaa arjen kiireissä huomaamatta – tai ehkä halua vielä palata johonkin sinua koskettaneeseen aiheeseen.
Viime vuonna eniten luettu artikkeli ilmestyi lokakuussa otsikolla Vata-aika tuli niin että tupsahti – näin vireytesi säilyy ja toiseksi luetuin oli syyskuun – hieman samaa vata-teemaa sivuava – artikkeli Onko kuningasdoshasi tasapainossa?
Helpotusta helteeseen ja helteen jälkeen oli vuoden kolmanneksi luetuin. Käytännössä se oli yhteenveto aiemmista samaan vuodenaikaan liittyvistä jutuista. Kevättalvella ilmestynyt Kevätkevennys ayurvedan tapaan kertoi siitä, miten voi käydä ellei talven aikana huolehdi tasapainostaan. Lue se nyt, niin sinun ei tänä keväänä tarvitse kantaa huolta siinä esitellyistä tasapainon lisäämistoimenpiteistä;-)
Vuoden viidenneksi luetuimman artikkelin otsikko oli Stressi ja huolet – miten tuet tunteiden metaboliaa ayurvedan avulla? Tämä tavallista pidempi artikkeli käsitteli stressiaihetta jokaisen eri doshan kannalta – ja antoi tietysti myös vinkkejä, miten hermostoa voi helliä ja vahvistaa kohtaamaan elämän haasteita.
Toissavuoden eniten luettu artikkeli Kaamosajan liikunta – ayurvedinen näkökulma ilmestyi marraskuussa ja käsitteli asioita, jotka ovat vielä näin tammikuussakin ehdottoman ajankohtaisia. ”Kaamosaika” kun jatkuu Suomessa ainakin vielä helmikuun puoleenväliin. Joidenkin mielestä paljon pidempäänkin.
Toissavuoden kakkossuosikki oli sekin talvinen tarina. Laittaako paukkuva pakkanen vatasi vipeltämään kysyttiin jutussamme kaksi vuotta sitten. Se oli aika tiivis perusjuttu vatasta ja sopii tietysti tähän päiväänkin kuin aurinko siniselle taivaalle.
Keskellä kesää heinäkuussa ilmestynyt Terveet ja vahvat hiukset ayurvedan keinoin -juttu kiinnosti lukijoita toissavuonna kolmanneksi eniten. Yleensä keskikesällä luetaan blogia hieman vähemmän kuin muulloin, mutta jostain syystä tämä artikkeli teki poikkeuksen. Artikkeli käsittelee doshien ja hiusten yhteyttä sekä tietysti ravintoa ja ravintolisiä, joilla hiusten kuntoon voi vaikuttaa.
Artikkeli otsikolla Maksa, hiljainen mutta hämmästyttävän tehokas superstara ilmestyi maaliskuussa ja kiinnosti yllättävän monia. Juttu oli vuoden neljänneksi suosituin. Maksa on monissa tärkeissä prosesseissa avainelin. Jos haluat ymmärtää sen toimintaa lue juttu. Siinä lienee useimmille paljon lisää tietoa tästä superstarasta.
Ayurvedisiä iltaruokareseptejä ilmestyi toukokuussa ja nousi viidenneksi suosituimmaksi vaikka oli ns. kuukauden kakkosartikkeli. Reseptit ovat herkullisia mutta helppoja. Kokeile vaikka jo tänä iltana.
Lopuksi: onko joku aihe, mitä SINÄ haluaisit blogissa käsiteltävän. Vastaa tähän sähköpostiviestiin ja ehdota. Saatamme tarttua aiheeseen jo helmikuussa. Kivaa talvea!