Lokoisasti lomalta töihin – vai heti stressin ääreen? Ayurvedinen näkökulma aiheeseen

Relaxed man with laptop on the beach

Loma alkaa olla meistä nyt useimmilla jo takana. Onneksi vapaapäivinä voi vielä kokea lomatunnelmaa. Jos koet työstressiä, töihin palaaminen voi helpottua pienillä ayurvedisissä vinkeillä. Tärkeintä on olla kartalla omasta voimavaratilanteesta ja huomata varoitussignaalit ajoissa… ja tehdä sitten jämäkästi lempeitä muutoksia.

Jos siis huomaat nyt töihin palattuasi heti stressaantuvasi tai ahdistuvasi työssäsi, on tärkeää miettiä, mikä on tähän syynä. Ellet pysty itse vaikuttamaan työskentelyolosuhteisiisi ja niiden ulkoisiin puitteisiin riittävästi, on hyvä keskustella heti esihenkilön kanssa.

Monesti pystyt vaikuttamana oloosi ja olosuhteisiisi kuitenkin enemmän kuin ajatteletkaan. Kun tunnistat hyvinvointisi heikentyneen, voit miettiä sekä välittömiä että pidemmän aikavälin toimia ayurveda-tietoa hyväksi käyttäen. Fyysisen kehon oireilun taustalla on usein mielen tuottamat tekijät ja stressi. Siksi kerron vähän lisää mielestä ja sen eri laaduista.

Mielen eri laadut ayurveda-tiedon mukaan

Olen aiemmin jo puhunut siitä, kuinka mielen laadut Sattva, Rajas ja Tamas vaikuttavat hyvinvointiimme. Ensin pieni kertaus aiheeseen:

  • Sattva tuottaa henkistä hyvinvointia sekä mielen puhtautta ja virkeyttä. Sattvisessa mielessä vallitsee sisäisen selkeyden tila, joka edistää paranemista ja antaa voimaa muutokseen. Se mahdollistaa henkisen kasvun.
  • Rajas tuottaa toiminnallista voimaa ja aktiivisuutta. Rajasinen laatu liittyy unelmien toteuttamiseen, motivoitumiseen ja määrätietoisuuteen sekä yleisesti toimintaan. Tästä on paljon hyötyä toisinaan, mutta jos olet Rajas-tilassa liian pitkään, sinusta tulee kireä ja kärsimätön. Tällöin on aika etsiä jälleen iloa elämään ja huolehtia riittävästä levosta ja rentoutumisesta. Tämä on erityisen tärkeää, jos Pitta hallitsee kehotyyppiäsi.
  • Tamas edustaa hitautta, velttoa oloa ja aikaansaamattomuutta. Sopiva määrä Tamas-laatua silloin tällöin auttaa meitä uudistumaan ja jättämään vanhan toimintatavan – ja sitä kautta ehkä rohkaistumme siirtymään eteenpäin. Liian pitkä Tamas-jakso aiheuttaa sen, että ihminen ei kehity tai etene elämässään. Tällöinkin kannattaa etsiä lisää sattva-laatua elämään – ja vähän myös Rajasta. Tamas-laatu on ongelmallinen erityisesti silloin, jos Kapha hallitsee kehotyyppiäsi.

On tärkeää, että pidät edelleen – vielä lomasi päätyttyäkin – huolta itsestäsi omaa aikaasi arvostaen: lepää riittävästi, ravitse itseäsi hyvällä ruoalla, myös työssä.  Liiku ja ulkoile, mutta älä tee siitä suoritusta. Nauti kauniista kesäilloista ja vietä edelleen aikaa ystävien kanssa. Vältä ääriajattelua ja ihmisten välisiä konflikteja. Sinun hyvinvointisi on tärkeintä. Loppukesä on pitta-aikaa, siksi pittan tasapainottaminen ja ”kevyesti ottaminen” on nyt erityisen tärkeää.

Tunnistatko sinulle tyypilliset työstressin oireet?

Eri kehotyypit stressaantuvat eri tavoin. Stressiä voi tasapainottaa myös kehotyyppitiedon kautta:

Syventävää tietoa kehotyyppien henkisestä energiasta ja niiden tasapainottamisesta

Vatalla, Pittalla ja Kaphalla on myös henkiset osa-alueensa, jotka liittyvät kehon ja mielen hienojakoisimpiin elementteihin. Vata-elementin henkisen energian hienoin muoto on Prana, Pittan hienoin muoto on Tejas ja Kaphan hienoin muoto on Ojas.

Pranaa kuvataan usein sanoilla elämänvoima, energia ja vitaalisuus. Se on psyykkisiä ja fyysisiä toimintojamme ohjaava älykkyys.  Kun Pranan virtaus kehossamme on heikko, tunnemme itsemme heikoksi sekä henkisesti innottomaksi ja ponnettomaksi; myös immuniteettimme heikentyy. Ylenmääräinen Pranan virtaus taas saattaa johtaa levottomuuteen ja stressaantumiseen sekä hermoston ylivirittymiseen.

Kun Prana on tasapainossa, tunnemme itsemme luoviksi, inspiroituneiksi, innostuneiksi ja positiivisiksi; meillä on vahva elämänhalu ja haluamme kasvaa, kehittyä ja parantaa; sopeudumme uusiin tilanteisiin helposti, tulemme hyvin juttuun sekä muiden että itsemme kanssa. Kun Prana koetaan puhtaimmillaan, säteilemme ympärillemme puhdasta iloa.

Pranan tasapainottamiseksi:
  • Huolehdi riittävästä unensaannista – mene nukkumaan ennen iltakymmentä ja nouse ylös aamukuuden tietämissä.
  • Pranaa on erityisen paljon raikkaassa ulkoilmassa, joten liiku ulkona. Käy kävelyllä luonnossa: metsissä, vuoristossa ja meren rannalla. Vältä työskentelyä tunkkaisessa, huonossa huoneilmassa.
  • Tee Pranayama hengitysharjoituksia ja joogaharjoituksia, kuten taivutuksia (uttanasana eteenpäin taivutus, cobra taaksepäin taivutus, ja silta-asana).
  • Tulsi, Ashwagandha ja Brahmi ovat hyviä yrttejä Pranan tasapainotukseen.
  • Tuore kasvisruoka on tärkeä osa ravitsemustasi.

Tejas on sisäinen säteilymme, hohtomme ja toisaalta pelottomuutemme, älykkyytemme ja käsityskykymme. Se on Pittan hienojakoinen peruselementti ja vastaa siitä, miten käsittelemme aistien kautta kohtaamamme ärsykkeet sekä mielessämme esiintyvät ajatukset ja tunteet.

Tejas on vastuussa älykkyydestä, päättelykyvystä, uteliaisuudesta, keskittymiskyvystä ja mielen selkeydestä. Se antaa myös rohkeutta ja pelottomuutta. Liiallinen Tejas voi johtaa vihaan ja ärtyneisyyteen, kun taas liian vähäinen määrä voi aiheuttaa passiivisuutta ja haluttomuutta tehdä muutoksia.

Näin vahvistat ja tasapainotat Tejasta:
  • Syö vain, kun tunnet itsesi oikeasti nälkäiseksi, vältä ylensyöntiä.
  • Ota ruokailun jälkeen hetki aikaa siihen, että vain istut. Älä lähde liikkeelle tai urheilemaan heti ruoan päälle.
  • Varmista, että aamiaisesi ja päivällisesi ovat kevyitä ja helposti sulavia.
  • Ruoansulatuksen vauhdittamiseksi tee pieni kävely ruoan jälkeen.
  • Etsi uusia, sinua inspiroivia kiinnostuksen kohteita.

Jos tulta tuntuu olevan liikaakin, suosi viilentäviä ruokia, kuten kurkku, minttu, vesimeloni, kookos, maitotuotteet, makeat hedelmät. Vältä mausteisia, happamia, suolaisia, fermentoituja, paistettuja ja happamia ruokia. Vältä ylikuormitusta ja liiallista aktiviteettia ja pysy coolina. Tee asioita, jotka saavat sinut iloiseksi. Shatavari, Brahmi ja Amalaki ovat hyviä Tejaksen tasapainottajia.

Ojas tukee sekä fyysistä että psyykkistä voimaa, kestävyyttä, tasapainoa, tyyneyttä, kärsivällisyyttä, keskittymiskykyä, hyvää muistia ja tyytyväisyyttä. Se edesauttaa onnellisuuden kokemuksia. Ojas on ruoansulatus- ja aineenvaihduntaprosessin hienojakoinen lopputuote, elämänvoima ja kestävyys.

Alhainen Ojas-taso voi heijastua käytännön elämään esim. pelokkuutena, heikkoutena, alipainoisuutena, yliaktiivisuutena, tyytymättömyytenä, kuivana ihona, ennenaikaisena ikääntymisenä ja yleisen vastustuskyvyn heikkenemisenä.

Ojasta heikentävät stressaava elämäntyyli ja myöhäinen nukkumaanmeno, ylenmääräinen ruutuaika, kaikenlainen ylirasittuminen, epäterveet ihmissuhteet, huonolaatuinen ruoka ja ahdistuneisuus.

Ojasta vahvistavat mm. riittävä uni, rakkaus, ilo ja ravitsevat elämänkokemukset, terveet ihmissuhteet, jooga ja meditaatio. Maitotuotteet ovat hyviä Ojaksen lähteitä. Yrteistä Ashwagandha ja Shatavari lisäävät kehon voimaa ja kestävyyttä. Erityisesti Amrit Kalash nektari (MA4) ja –tabletit (MA5) sekä Chyavanprash on suunniteltu lisäämään Ojasta.

___________________________________________________________________________________________________________________

Sopiva aamiainen alentuneen Ojaksen nostamiseksi on mantelimaito. Voit tehdä sitä näin:
    • Liota 10 mantelia vedessä yli yön
    • Kuori mantelit aamulla ja laita ne tehosekoittimeen
    • Lisää keitettyä maitoa, rusinoita, hieman kardemummaa, hieman inkivääriä ja yksi teelusikallinen gheetä
    • Voit lisätä myös sahramia tai ruusuvettä
    • Sekoita tästä nautinnollinen ojasta vahvistava juoma.

___________________________________________________________________________________________________________________

Lisää lukemista samasta aiheesta:

https://samhita.fi/loma-meni-ja-akut-ladattu-vai-onko/

https://samhita.fi/ayurvediset-keinot-stressista-palautumiseen-ja-muistin-tueksi/

 

Heli Jurvanen

Heli Jurvanen

Artikkelien kirjoittaja Heli Jurvanen on työskennellyt ayurvedan parissa yli kaksikymmentä vuotta. Heli on työskennellyt Maharishi Ayurveda -hoitajana sekä - terveysneuvojana yksityisvastaanotollaan ja Lääkäriasema Sofianovassa Helsingissä. Koulutukseltaan Heli on sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen ohjaaja ja ayurveda-konsultti.

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan