Syksyllä ja talvella kehomme tarvitsee lämpöä, ravitsevaa ruokaa ja lepoa. Ayurvedisesti syksy ja talvi ovat viileää, tuulista ja kuivaa, vataa helposti kerryttävää vuodenaikaa.
Juuri nyt olemme vuodenaikojan murroskohdassa – siirtymävaiheessa, jolloin sinun on erityisen tärkeää pitää huoli hyvinvoinnistasi. Kun vuodenaika vaihtuu, keho ja mieli on tavallista herkempi parin viikon ajan. Kesän vaihtuminen syksyksi on ehkä vuoden suurin vuodenaikamuutos kehollemme.
Ayurveda-lääkäri, tohtori Nancy Lonsdorf kertoo, että vuodenajan vaihtuessa muuttuu myös tuhansien geeniemme aktiivisuus. Tämä muutosprosessi on suuri: se herkistää kehoamme ja vaikuttaa ruoansulatukseen sekä aineenvaihduntaan.
Ayurvedassa nähdään, että kesän kuumuus ja kuivuus on kuivattanut meitä, kun keho on viilentänyt itseään hikoilemalla ja haihduttamalla vettä. Olemme kesällä ehkä syöneet viileitä ja viilentäviä ruokia tavallista enemmän. Se on voinut heikentää ruoansulatustamme. Koska vatan laadut – viileä ja kuiva – ovat syksyn tullessa voimakkaasti läsnä kehossa, kokonaistilanne voi aiheuttaa terveysongelmia ja immuniteetin heikentymistä
Tilanne muuttuvassa ympäristössä vaatii meiltä aina sopeutumista. Ayurveda toimii oppaana siinä, kuinka voimme optimoida terveytemme ja hyvinvointimme sopeutumalla vastaan tuleviin auringonvalon, säätilan, ympäristön ja vuodenajan muutoksiin. Säännöllinen päivärutiini ja arjen pienet teot ovat nyt erityisen tärkeitä hyvinvoinnillemme.
Doshat (kehotyypin ominaisuudet) vastaavat kehon eri toiminnoista:
- Vata dosha vastaa kaikista kehon liikkeistä ja virtauksista, kuten ravintoaineiden imeytymisestä, aivojen ja koko hermoston aktiviteeteista ja kognitiosta.
- Pitta-dosha kantaa vastuun biokemiallisista ja aineenvaihdunnallisista prosesseista, kuten ruoansulatuksesta ja lämmön ja energian antamisesta keholle.
- Kapha-dosha tarjoaa keholle vakautta, tukea ja rakenteellista eheyttä muodostamalla kehon rakennusaineita.
Jos huomaat nyt vuodenajan vaihtuessa joillain näistä kehon toiminnan alueista ongelmia – erityisesti toimintojen heikkoutta – kannattaa tasapainottaa kyseistä doshaa. Lisäksi kannattaa näin viileän vuodenajan tullen tasapainottaa vataa: pidä yllä säännöllistä päivärytmiä ja ota esimerkiksi pieniä lepotaukoja päivän mittaan. Usein muidenkin doshien epätasapainon perimmäisenä syynä on vata-epätasapaino.
Suosi lämmintä, kypsennettyä ruokaa, terveellisiä täysravintovalmisteita, syö vähemmän illalla, juo keitettyä kuumaa vettä useita kertoja päivässä ja vältä juustoa, jogurttia, lihaa, kylmiä ruokia ja juomia jne.
Sen seitsemän seikkaa syksyä sujuvoittamaan
Katsotaanpas – tai kerrataanpas – vielä seitsemän yksinkertaista, toimivaksi osoitettua keinoa vatan tasapainon vahvistamiseksi. Jos olet kuullut keinoista jo aiemmin ja myös soveltanut niitä, tiedät tunteen ja tulokset, mitä on odotettavissa. Jos olet vain kuullut keinot, mutta et soveltanut, et ole oikeasti vielä tunne niitä – eikä kannata ajatella, että ”tämän jo tiesinkin”;-)
- Lepää riittävästi jos sinua väsyttää. Pidä kehosi lämpimänä, erityisesti pää ja korvat. Näin vältät vatan liiallista lisääntymistä.
- Tee päivärytmistäsi niin säännöllinen kuin mahdollista. Tämä on parasta vatan rauhoitusta.
- Juo lämmintä/kuumaa vettä tai yrttiteetä. Tämä nesteyttää kesän kuivattamaa kehoa, jota syksyn tuulet kuivattavat vielä lisää. Riittävä kehon nesteytys edistää hyvää aineenvaihduntaa ja kuona-aineiden poistumista. Voit tehdä esimerkiksi Vata-teetä termospulloon, josta juot sitä pitkin päivää.
- Tee vähintään parin viikon ajan päivittäin öljyhieronta lämpimällä Vata-hierontaöljyllä tai kypsennetyllä seesamiöljyllä ennen suihkua. Upota pullo lämpimään veteen muutamaksi minuutiksi, jotta öljy lämpenee. Hiero kevyesti öljyä koko kehoosi. Öljyhieronta rauhoittaa hermostoa ja auttaa voitelemaan ihoa ja koko kehoa sään kuivattavia vaikutuksia vastaan. Katso ohjeet
Kuona-aineiden kertymistä ja flunssaa ehkäiset näillä vinkeillä:
- Syö nälkäsi mukaan. Suosittelen kevyttä, vähärasvaista, puhdistavaa ruokavaliota. Vältä johdonmukaisesti lihaa, ruoantähteitä ja prosessoituja tai roskaruokia ainakin muutama viikko. Syö enemmän lämpimiä vihanneksia ja vihanneskeittoja. Kithcari-keitto ja vihannes-Mung Dal-keitto, riisi ja keitetyt vihannekset sopivat erinomaisesti tähän puhdistuskauteen. Kun et ole kovin nälkäinen, syö kevyempi ateria, kuten soseutettu kasviskeitto. Juureskeitot ovat nyt hyvä valinta. Jos koet, että kehossa on vielä kuumuutta, vältä tulisia mausteita, suolaisia ja happamia ruokia. Vähennä puhdistusjakson aikana myös rasvan määrää. Runsasrasvainen ruoka työllistää kehomme puhdistuslaitosta maksaa ja heikentää ruoansulatusta, mikä altistaa kehoa kuona-aineille.Kevyiksi välipaloiksi sopivat mm. keitetty omena tai päärynä rusinoiden kanssa. Voit lisätä sekaan esimerkiksi mantelirouhetta, chian siemeniä tai muita pähkinöitä/siemeniä.
- Tee tarvittaessa mieto puhdistuskuuri vauhdittaaksesi aineenvaihduntaa ja immuniteettia. Kuona-aineet heikentävät kehon ja immuunipuolustuksen toimintaa. (lisätietoa puhdistuskuurista)
- Kävelyä ja esim. joogaa kannattaa nyt lisätä päivärutiiniin. Liikunta edistää kehon puhdistumista ja kasvattaa vastustuskykyä. Lisää liikunnan määrää vähitellen. Pukeudu hyvin, kun lähdet liikkumaan, mutta lähde, vaikka olisi viileämpääkin. Jos milloin, niin juuri syksyllä tarvitset vastustuskykyäsi vahvistavaa pranaa.
Oletko pitta-tyyppi tai koetko, että sinulla on lämpimän kesän jäljeltä vielä pitta-oireita?
Pitta-oireita ovat esimerkiksi ärtyneisyys, kehon kuumuus, veltto olo ja närästys tai löysä vatsa. Rauhoita suolistoasi nauttimalla aamuisin mietoa sitruunavettä. Se alkalisoi ruoansulatuselimistöäsi ja siten se rauhoittaa pittaa. Sitruunavesi on vankka antioksidanttien lähde ja sitä pidetään maksaa stimuloivana aineena: se auttaa maksaa puhdistumaan ja tukee sappinesteen eritystä.
- Purista tuoreesta sitruunasta mehua lasilliseen lämmintä/huoneen lämpöistä vettä ja juo se vähintään 15 minuuttia ennen aamiaista. Mehun määrä on 2 tl – ½ sitruunaa, riippuen mieltymyksestäsi.
Amalaki (Amla) viilentää pittaa ja tukee solujen uudistumista koko ruoansulatuskanavassa, tukien siten koko ruoansulatusprosessia. Se on voimakkaasti pittaa viilentävä yrtti ja se rauhoittaa myös liiallisia vatsahappoja. Amalakilla on voimakas antioksidanttinen vaikutus koko kehoon.
Shatavari sisältää makeaa ja karvasta makua, jotka molemmat viilentävät pittaa. Se viilentää koko ruoansulatusprosessia. Shatavaria käytetään laajalti mm. vaihdevuosien kuumiin aaltoihin.
Jos heräät yöllä kuumissasi, niin huolehdi kehosi viileydestä ja nuku ikkuna auki aina kun mahdollista.
Muita tuotesuosituksia syksyn sujuvoittamiseen
Suolistosta paksusuoli on erityisesti vatan hallitsema alue. Lisääntynyt kuiva vata saattaa nyt kuivattaa paksusuolessa olevaa ulostemassaa johtaen ummetukseen. Triphala Plus puhdistaa ja tasapainottaa koko ruoansulatuskanavaa.
Tämä tuote vahvistaa luonnollista vastustuskykyä. Sen yrtit tukevat hyvää ruoansulatusta, tukevat kehon kanavien puhdistumista ja tasapainottavat kaphaa (kehossa olevaa kosteutta ja limaisuutta)
Tämän ravintolisän kitkerän makuisia yrttejä suositellaan nautittavaksi kuukauden ajan kunkin vuodenajan vaihtuessa ehkäisemään ja poistamaan amaa. Termi ”ama” on ayurvedisissa teksteissä yleisesti käytetty termi. Aman kirjaimellinen käännös on ”käsittelemätön”. Usein se käännetään myös ”aineenvaihdunnan jätetuotteeksi”. Termillä ei ole selkeää vastinetta länsimaisissa kielissä.
Ruoansulatuksen tehostajat: Digest Special ja AyurAci-Balance
Digest Special on hyvä tuote, kun huomaat nälän tunteesi heikentyneen ja kun aterian jälkeen on raskas olo. Se tukee tervettä ruoansulatusta.
AyurAci-Balance tukee myös tervettä ruoansulatusta. Sen yrtit viilentävät ja tasapainottavat ärtynyttä ruoansulatuskanavaa, ja se sopii myös hyvin herkkävatsaisille.
Artikkelin taustalähteitä:
Maharishi Ayurveda Products International:in blogit ja Maharishi Ayurveda UK:n blogit