Mitä tarkoittaa vastustuskyky? Sitä kuvataan ayurvedan teksteissä näin: kun keho ja mieli ovat riittävän vahvoja, virukset ja taudinaiheuttavat eivät pysty tarttumaan soluihin eivätkä ne siten lisäänny. Virussairauksille näyttääkin olevan yhteistä se, että vaikka osa ihmisistä saa voimakkaita oireita, toiset selviävät lähes oireitta tai ainakin selvästi vähemmillä ongelmilla – silloinkin kun virus heihin tarttuu.
Käsittelin äskettäin toisessa artikkelissa vastustuskykyä ja sitä ”miksi jotkut sairastuvat flunssan, toiset eivät”. Jatkamme samasta aiheesta. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito ja vastustuskyvyn vahvistaminen ovat nyt ajankohtaisia ja ayurvedan ydinosaamista. Tällä kertaa pääteemamme on vastustuskyvyn kannalta merkittävä aihe, josta ei viime päivien uutisisissa ole paljoa puhuttu: hyvä mieli ja ilo.
Ilo vapauttaa hyödyllisiä välittäjäaineita
Nykyisin tiedetään varsin yleisesti, että keholla on oma ”sisäinen apteekki”. Hermostomme tuottaa välittäjäaineita, jotka vaikuttavat immuniteettiin ja hyvinvointiimme. Positiiviset tunteet – rakkaus, ilo ja arvostus – vapauttavat hyödyllisiä hermoston välittäjäaineita kuten dopamiini ja serotoniini. Nämä puolestaan auttavat kehoa luomaan vahvan vastustuskyvyn.
Eräässä Tel Avivissa tehdyssä tutkimuksessa koeryhmä katseli positiivisia tunteita herättäviä kuvia ja samalla he tuoksuttelivat miellyttäviä tuoksuja. Tämä vaikutti heidän hormonitoimintaansa selvästi: koehenkilöiden immunoglobuliini A-taso nousi ja stressihormoni kortisolin taso syljestä mitattuna laski. Immunoglobuliini A (IgA) on vasta-aine, jolla on keskeinen rooli limakalvojen immuunitoiminnassa. Se toimii erityisesti ruuansulatuskanavassa ja hengitysteissä.
Ayurvedan näkemys positiivisten tunteiden merkityksestä
Kehon vakaus ja vahvuus ovat ayurvedan mukaan erityisen riippuvaisia kahdesta tekijästä: ojaksesta ja amasta:
- Ojasta syntyy kehoon silloin, kun ruoansulatus toimii hyvin ja ravinnosta muodostuu aineita, jotka ravitsevat kehon ja mielen. Tämä vahvistaa vastustuskykyä.
- Amaa syntyy silloin, kun ruoansulatus ei toimi riittävän hyvin. Silloin huonosti sulanut ravinto muuttuu tahmeaksi kuonaksi. Tämä heikentää kehoa ja vastustuskykyä. (ks lisää)
Ojasta syntyy mm.:
- hyvästä ruoasta
- ilon kokemuksista
- rakkaudesta, myötätunnosta ja positiivisuudesta
- itsen ja toisten kunnioittamisesta
- yksinkertaisen, rauhallisen elämäntavan seurauksena
- toisten auttamisesta tai hyväntekeväisyyden harjoittamisesta
- Amrit Kalash -valmisteesta
Mitä voit tehdä edistääksesi ojaksen ilmenemistä?
Vata-tyyppi tai vatan hallitsema mieli on luova ja helposti innostuva – stressaantuneena helposti huolestuva. Vatan kannattaa tasapainottaa itseään levolla ja hiljaisuudella, koska kuulo on vatalle aisteista merkityksellisin. Siksi moni vatatyyppi nauttii kauniista musiikista. Vatalle iloa tuottaa myös luova toiminta, kuten piirtäminen, maalaaminen tai aikuisten värityskirjat. Kokeile esim. mandalan värittämistä tai luovaa tanssia. Rauhallinen jooga kotona tasapainottaa kehoa ja hermostoa. Moni joogakoulu tarjoaa nyt ilmaisia joogatunteja verkossa.
Pitta-tyyppi tai pittan hallitsema mieli on lämminsydäminen ja huumorintajuinen – stressaantuneena helposti ärtyvä ja kärsimätön. Pittalla silmät ja näköaisti ovat hallitsevia ja siksi estetiikka ja esteettisyys on hänelle tärkeämpää kuin muille. Onko sinulla mahdollisuus päästä rauhassa katselemaan kauniita maisemia? Haluaisitko ostaa kotiisi kauniita kukkia tai vaihtaa sisustusta? Nyt kun sinulla on aikaa – haluaisitko ehkä maalata jotain ihan vain omaksi huviksesi, ilman pittamaista tavoitteellisuutta?
Jos olet pitta ja pidät suullisesta itsesi ilmaisusta – jossa te pittat usein olette hyviä – laulaminen voi olla nyt hyvä vaihtoehto. Kun nyt alat harjoitella yksiksesi, voit liittyä kuoroon, kun ne taas kokoontuvat. Kuorolauluhan on tutkitustikin iloa tuottavaa. (Laulamista voi opetella kotona esim. Rockway-musiikkipalvelun kautta. Monista kirjastoista palveluun pääsee maksutta.)
Kapha-tyyppi tai kaphan hallitsema mieli on vakaa ja hyväntuulinen – stressaantuneena helposti sisäänpäin kääntyvä, jopa jurottava. Kaphan kannattaa vähentää stressiä hölkkäämällä luonnossa ja juttelemalla ystävien kanssa – mutta pysy positiivisissa aiheissa. Kaphalle maut ja tuoksut ovat tärkeitä, mutta hän aistii vahvasti myös tuntoaistillaan. Illan iloksi kaphan kannattaakin laittaa aromaöjy tuoksulamppuun. Aamuaan hän voi virkistää sipaisemalla kapha-tuoksuöljyä ranteiden sisäpinnalle. Garshan-omahieronnan päälle saunakin voi tuoda kaphalle iloa.
Toisaalta kaphan ilo saattaa varsinkin näin keväällä löytyä myös aktiivisesta tekemisestä. Kokeile kotona tanssia! Jos kaphaa on päässyt jo vähän kertymään, niin mitä reippaampi musiikki, sen parempi. Esim. zumba- ja latinobic-videoita löytyy youtubesta.
Meditaatio tukee ojaksen virtaa
Meditaatio on hyvä työkalu immuniteetin vahvistamiseen ja sopii kaikille doshille. Meditaation tuottama syvä lepotila on fysiologisesti vastakohta ylenmääräisen stressin tuottamalle yliviritystilalle. Aina silloin tällöin pidempään säännöllisesti meditoineet kertovat, miten he syvän meditaation jälkeen ”oikein maistoivat makean ojaksen”.
Transsendenttisen Meditaation harjoittajien veressä on tutkimuksissa mitattu verrokkeja enemmän viruksia vastaan taistelevia valkosoluja. Yhdessä laajassa terveystutkimuksessa TM-tekniikan harjoittajien sairastuvuus nenä-, kurkku- ja keuhkosairauksiin (virusten tai bakteerien aiheuttamat sairaudet kuuluvat tähän ryhmään) oli peräti 73% alempi kuin verrokkiväestöllä. Erityisesti sairastuvuusero TM-harjoittajien ja muiden välillä tuli esiin ikääntyneimmässä väestön osassa. Lisätietoja
Ojasta lisäävä ja vastustuskykyä nostava juoma
Tähän loppuun vielä jotain iloa tuovaa juotavaa… Voit nautiskella tätä kehoasi vahvistavaa juomaa noin 0,5 – 1 h ennen nukkumaan menoa. Se sisältää ravintoaineita ja mausteita, jotka auttavat lisäämään ojasta ja säilyttämään sitä.
2 dl luomutäysmaitoa. Vegaanit voivat käyttää kookos- tai mantelimaitoa.
1 rkl taateleita pilkottuna
0,5 rkl mantelia rouhittuna tai jauheena
1 tl kookoshiutaleita tai -jauhoa
0,5 tl sahramia
1-2 tl gheetä (vegaanit voivat käyttää kookosöljyä)
ripaus kardemummaa
1 tabletti (5 g) Shatavaria
1 tabletti (5 g) Ashwagandhaa.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Jäähdytä juomalämpöiseksi.
Tämä kehoa vahvistava juoma ja sen raaka-aineet imeytyvät hyvin kehoon ja auttavat sitä hyödyntämään ravintoaineet yön aikana.
Lähteitä:
Y Barak: The immune system and happiness https://doi.org/10.1016/j.autrev.2006.02.010
B M Savage, H L Lujan, R R Thipparthi and S E DiCarlo 05 Jul 2017 Humor, laughter, learning, and health! A brief review https://journals.physiology.org/doi/full/10.1152/advan.00030.2017