Ayurveda ja onnellisuus: kel onni on se onnen eläköön

Onnellisuus Ayurvedassa

Monet meistä pohtivat, kuinka kaamosaikaan ja räntäsateessa voi säilyttää iloisen mielen ja energisen olon, onnellisuudesta puhumattakaan. Ayurvedan keinoin voit vaikuttaa oloosi paljon – sekä mielen että kehon kautta.

Positiivisen psykologian mukaan onnellisuuteen vaikuttaa 50 % geneettinen taustasi, 10 % olosuhteet ja 40 % asenteesi, toimintatapasi ja tapasi käsitellä vaikeuksia. Ainakin puolet on siis enemmän tai vähemmän omissa käsissäsi – ja tuolle säävaikutukselle jää maksimissaankin vain kymmenys!

Optimistinen elämänasenne tuottaa yleensä onnellisuutta enemmän kuin pessimistinen. Useammankin tutkimuksen mukaan onnelliset ihmiset elävät pidempään ja terveempänä. Asennoitumiseen liittyy sekin, että meillä on usein takaperoinen suhtautuminen siihen, mikä piristää mieltämme ja lisää onnellisuuttamme. Moni ajattelee, että kova työ ja siinä menestyminen tuovat onnea. Tutkimukset eivät tue tätä teoriaa: olemme stressaantuneita ja ylikuormittuneita sekä kärsimme matalasta serotoniinitasosta. Monilla keho ja hermosto eivät palaudu normaaleiksi edes lomilla.

Teknologia ei näytä tuovan onnea sekään. Päinvastoin jatkuva dopamiinistimulaatio luo riippuvuuskäyttäytymistä. Monen on vaikea vaihtaa vapaalle ja rentoutua edes viikonloppuisin. Väsyneenä meillä ei ole energiaa ystäville tai niille ihmissuhteille, jotka tasapainottaisivat oloamme.

Moni elämäntapaohjaaja ja yrityskonsultti onkin nykyisin sitä mieltä, että ainakin pidemmällä aikavälillä onnellisuus tuottaa menestystä eikä päinvastoin. Uskon tähän ja tämän kanssa on hyvin linjassa myös yksi Maharishi Ayurvedan perusslogan ”Yogastah Guru Karmani” – missä kehotetaan ensin huolehtimaan ”yogan tilasta”, syvästä tasapainosta, ja vasta sitten toimimimaan…

Aikaansaapa pitta, eläväinen vata ja perhekeskeinen kapha

Käydään doshittain lyhyesti läpi sitä, miten doshien hyvä tasapaino antaa sinulle mahdollisuuksia myös kokea onnellisuutta.

PITTA tekee meistä aikaansaapia: kun meillä on kuumaa pitta-laatua runsaasti, rakastamme tekemistä, haasteita ja tavoitteiden saavuttamista. Haasteena on kuitenkin jo yllä kuvattu ajattelutapa, että onni tulee vasta kovan puurtamisen jälkeen. Tällöin menetämme arjessa luontaisen sisäisen rauhan tunteen ja iloisuuden. Pittan yliotteessa ajattelutapaamme voi värittää sarkasmi, kriittisyys, vaatimukset, kontrollointi, syyttely ja tarpeettoman voimakas oikeassa olemisen tarve. Olemme kärsimättömiä ja kireitä. Menetämme luontaisen kärsivällisyyden ja myötätuntomme.

Kun huomaat näitä piirteitä itsessäsi, aloita pittan rauhoittaminen: paranna mielialaasi huumorilla ja naurulla, nauti kauneudesta ja luonnosta. Tapaa ystäviä, katso hauska elokuva, tee kävelyjä puiden ja veden äärelle. Kävele kuun ja tähtien valossa niiden seurassa, jotka tekevät sinut tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Ruusuvesi hoitaa sydäntäsi. Käytä sitä ihollasi tai luomulaatuisena juomassa/jälkiruoan maustajana. Juo Pitta-teetä huoneenlämpöisenä ja syö makeita hedelmiä. Vilkaise myös muita pittan rauhoitusohjeita.

VATA tekee meistä eläväisiä, juttelevaisia ja nopeita: kun meillä on liikkuvaa ja kevyttä vata-laatua runsaasti, pidämme jännityksestä ja muutoksista. Vata meissä sanoo ”ei kiitos” rutiineille ja ”kyllä kiitos” jatkuvalle vaihtelulle. Se tuo vatalle mielihyvää.

Haasteena onkin liiallinen mielihyvähakuisuus, joka ei ota huomioon sitä, että pitkällä aikavälillä se saattaa meidät epätasapainoon. Emme esimerkiksi lepää riittävästi ja syömme mitä ja milloin sattuu, stimuloimme kehoa ja mieltä liikaa. Tästä seuraa helposti lisää impulsiivista ja epätasapainoista käyttäytymistä, joka rasittaa kehoa ja mieltä sekä uuvuttaa. Mielihyvän sijasta pelko, ahdistus ja huolet kuormittavat mieltä.

Rauhoittuminen ja lepo palauttavat onnellisuuden ja tasapainon, samoin säännöllinen elämänrytmi. Öljyhieronta lämpimällä Vata-hierontaöljyllä rauhoittaa myös kosketusaistin kautta. Hiljaisuus on lepoa vatan hermostolle. Säännölliset ruoka-ajat ja lämmin juoma – esim. Vata-tee edesauttavat rauhan löytymistä, samoin kuin kaikki muu vataa tasapainottava.

KAPHA tekee meistä maanläheisiä ja perhekeskeisiä, rentoja ja huolettomia. Ystävät ja sosiaaliset suhteet korostuvat meissä kaphan vaikutuksesta. Voidaankin sanoa, että tasapainoinen kapha tuo meille yllin kyllin hyvää mieltä, seesteisyyttä ja onnellisuutta! Kaphan haasteena on kuitenkin liiallinen raskaus ja hitaus. Tällöin tyytyväisyys vaihtuu väsymykseen ja aikaansaamattomuuteen, alakuloon tai masennukseen ja muutoshaluttomuuteen. Lohtusyöminen lisääntyy ja aiheuttaa painonnousua sekä aineenvaihdunnan hidastumista. Mieli voi juuttua menneisiin loukkauksiin tai ikävyyksiin, ja itsepäisyys johtaa siihen, ettei mikään muutu.

Kaphalle onnellisuus ja tasapaino palautetaan stimuloivilla elämäntapavalinnoilla. Tarvitaan lisää aktiviteettia ja lämpöä kehoon ja mieleen: Kapha-teetä, mausteita, lämmintä kasvisruokaa, omenoita ja päärynöitä. Raitis ilma ja liikunta aktivoivat hitautta, ja vielä parempi on, jos liikkuu ystävien kanssa. Paras yrttivalmiste kaphan tasapainotukseen on Triphala Plus. Jos aamulla on vaikea päästä käyntiin, tai flunssa uhkaa, tai kun keho ja ruoansulatuselimistö tarvitsee puhdistusta, niin Triphalaa kannattaa nauttia pari-kolme kuukautta. Moni kokee sen parantavan ravintoaineiden imeytymistä ja auttavan siten kehoa ja mieltä palauttamaan energisen olon. Kapha Balancen adaptogeeniset yrtit puolestaan pitävät sinut joustavana ja energisenä ja virkistävät mieltä. Katso myös yleisiä kaphan tasapainotusohjeita.

Heli Jurvanen

Heli Jurvanen

Artikkelien kirjoittaja Heli Jurvanen on työskennellyt ayurvedan parissa yli kaksikymmentä vuotta. Heli on työskennellyt Maharishi Ayurveda -hoitajana sekä - terveysneuvojana yksityisvastaanotollaan ja Lääkäriasema Sofianovassa Helsingissä. Koulutukseltaan Heli on sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen ohjaaja ja ayurveda-konsultti.

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan