Kesä ja loma-aika on ystävien ja sukulaisten tapaamisen, matkustamisen ja tapahtumien aikaa. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta aina ei näin ole. Yllättävän moni meistä tuntee olonsa stressaantuneeksi myös lomalla. Stressin taustalla on hermostomme tila. Se ei aina toimi ja käyttäydy, kuten toivomme.
Kesälläkin voi olla henkisiä paineita, vaikka niiden syy on eri kuin työssä ollessa. Kesälomaan on ehkä ladattu paljon odotuksia; tiedossa voi olla ylimääräistä rahan menoa tai suuria suunnitelmia, joita ei jaksakaan toteuttaa. Osalla meistä myös päivärytmi saattaa muuttua radikaalisti loman alkaessa.
Ayurvedassa tiedämme, että muutokset sekä liiallinen suunnittelu ja pohtiminen voi tuottaa Prana Vatan[1] epätasapainotilan. Prana Vata on vatan osa-alue, joka liittyy aivoihin ja henkiseen toimintaan kuten ajatuksiin ja muistiin. Prana Vatan epätasapaino voi tulla esiin esim. huolina, ahdistuksena ja unettomuutena. Nämä puolestaan vaikeuttavat kykyä tehdä hyviä päätöksiä. Syntyy stressin kierre.
Tasapainoinen Prana Vata auttaa meitä olemaan valppaita sekä tyyniä. Varmista sen tasapaino myös lomalla: älä yritä suunnitella liikaa tai tehdä kaikkea mahdollista.
Tasapainoinen Prana Vata tukee luovuuttamme, auttaa meitä olemaan valppaita sekä tyyniä. Jos mielesi on tyyni, teet todennäköisemmin tasapainoisia ja luovia valintoja, jotka pitävät sinut ja läheisesi onnellisena.
Jos tunnet stressiä tai nukut huonosti lomalla, sinun on aika pysähtyä ja arvioida prioriteettisi uudelleen. Usein tehokkain ratkaisu lomastressin normalisointiin on rauhoittaa Prana Vataa.
Älä yritä suunnitella liikaa äläkä yritä tehdä kaikkea mahdollista. Riittävän levon ohella kevyt päivittäinen liikunta on tärkeää vatan rauhoittamiseksi. Kävelyretki tai uinti tekee yleensä aina hyvää. Venyttely ja jooga rauhoittavat hermostoa, samoin Vata Balance ja Vata-tee. Jos olo on uupunut, silloin Mind Rest on hyvä vaihtoehto. Se tukee mielen rauhoittumista ja uupumuksesta toipumista.
Toisille meistä on haastavaa lopettaa jatkuva suorittaminen. Sitä esiintyy helposti kesällä, koska kesä on pitta-vuodenaika. Suorittaminen on tyypillinen pittan[2] toiminto. Loma-aikana suorittaminen voi liittyä erilaisiin yksityiskohtiin, kuten matkajärjestelyihin, ylenmääräiseen siivoamiseen tai kunnianhimoiseen ruoanvalmistukseen. Tosiasia kuitenkin on, että ystäväsikin yleensä nauttivat enemmän rennosta ja huolettomasta ajasta kanssasi kuin herkkupöydistä tai supersiivotusta kodista. Jos sinä olet levännyt, rento ja rauhallinen, on se parasta, mitä voit tarjota läheisillesi.
Tiesitkö, että sydän sulattaa tunteita?
Sydämellä on muitakin tehtäviä kuin verenkierron ylläpito. Ayurveda-tekstit kuvaavat sydäntä sanalla ”Hridaya”. Tämä sanskritin sana koostuu kolmesta osasta, joista jokaisella on oma merkitys: Hri tarkoittaa vastaanottamista, Da antamista ja Ya liikkumista. Sydämen olennaiset ominaisuudet sisältyvät tähän sanskritinkieliseen nimeen: vastaanottaminen, antaminen ja liikkuminen. Tämä kuvaa hyvin sitä, kuinka sydämemme käsittelee verenkiertoa – mutta samat sanat kuvaavat myös sitä, kuinka sydämemme käsittelee tunteita.
Tätä käsittelyprosessia (agnia) voidaan kuvata ”tunteiden sulatukseksi”. Olet varmaan kuullut ihmisten sanovan ”minun täytyy sulatella tätä asiaa hetki”. Prosessi on samankaltainen kuin ruoansulatusprosessi: ruoka pilkotaan pieniksi, jotta se voidaan sulattaa. Suurten tunteiden sulattelukin on aina haaste kehollemme ja mielellemme.
Toiset pystyvät käsittelemään tunteet nopeasti: he voivat päästää irti ja jatkaa elämäänsä. Toisilla ajatusten ja tunteiden prosessointi tai ”sulattelu” on hitaampaa, joten siihen liittyvä stressi on pitkäkestoista ja vaikuttaa heidän ajatuksiinsa ja tunteisiinsa kauan.
Sadhaka Pitta on pittan alalaji, joka hallitsee aivojen ja sydämen välistä yhteyttä. Se on vastuussa tunteiden, elämänkokemusten ja stressin käsittelemisestä. Aivot ja sydän tekevät yhteistyötä näissä prosesseissa. Tasapainoinen Sadhaka Pitta auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme: Sadhaka poistaa tunne-elämän stressiä ja energisoi mielen sujuvaan, tehokkaaseen toimintaan. Epätasapainoinen Sadhaka Pitta puolestaan hidastaa tunteiden käsittelyä.
Kuinka tunnistat hitaan tunteiden käsittelyn – heikon Sadhakan?
Henkilö, jolla on heikko tai epätasapainoinen Sadhaka, saattaa muistaa vuosia sitten tapahtuneen negatiivisen tilanteen ja palata siihen yhä uudelleen. Muisto ikävästä asiasta herättää taas saman tunteen uudelleen – ja vaikuttaa selvästi mielialaa heikentävästi.
Sadhakan epätasapaino voi näkyä myös niin, että henkilöllä on vaikeuksia tehdä isoja päätöksiä tai yksinkertaisten päätösten tekeminen kestää kauan.
Hermoston jatkuva, usein toistuva levottomuus tai rauhaton olo voi olla myös merkki käsittelemättömistä tunteista tai tapahtumista.
Jos koet, että yllä mainitut oireet koskevat sinua, kannattaa rauhoittaa pittaa, ja erityisesti Sadhaka Pittaa.
Pittan tasapainottamiseksi Maharishi Ayurveda -lääkärien neuvosto suosittelee ruokavaliota, joka sisältää enemmän vihanneksia (erityisesti vihreitä vihanneksia), terveellisiä, maultaan makeita ruokia, kuten riisiä, viljatuotteita ja maitoa, sekä proteiineja kuten pavut, herneet ja linssit. Voimakkaasti maustettuja ruokia, suklaata, kofeiinia ja alkoholia tulisi välttää, koska nämä kaikki ovat pittaa lisääviä.
Erityisesti alkoholijuomat ovat voimakkaasti pittaa lisääviä. Ne saattavat rentouttaa aluksi, mutta pitkällä aikavälillä vaikutus kääntyy päinvastaiseksi. Alkoholi rasittaa aineenvaihduntaelimiämme, varsinkin maksaa ja ruoansulatuskanavaa.
Ayurveda-valmisteita, jotka tasapainottavat hermostoa ja tunteita sekä Sadhaka Pittaa:
- Sydämelle: Arjuna tukee fyysistä ja emotionaalista sydäntä – Sadhaka Pittan aluetta.
- Aivoille ja hermostolle: Jos sinulla on vataa kehotyypissäsi, suosittelen ensisijaisesti Vata Balancea, joka sisältää mm. Brahmia, Ashwagandhaa ja Guduchia. Brahmi ja Ashwagandha tukevat yleisesti hermosta. Brahmi tukee hermostoa stressaavissa tilanteissa ja Ashwagandha edistää maadoittumista.
- Jos haluat puhdistua vanhoista tunteista ja tukea emotionaalista vointiasi, Kapha Balance on hyvä vaihtoehto. Se edistää myös emotionaalisten kuona-aineiden poistumista.
- Hyvin toimiva maksa tukee myös emotionaalisten kuona-aineiden puhdistumista: näin kesäisin Guduchi (vatalle sopivampi) ja Guggulu ovat maksan kannalta parhaat vaihtoehdot.
Yksi tehokkaimmista tavoista lievittää lomastressiä ja nuorentaa ihoa on päivittäinen öljyhieronta, jota seuraa lämmin suihku tai sauna[3]. Öljyhieronta auttaa erityisesti tasapainottamaan Prana Vataa, rauhoittamaan mieltä ja poistamaan väsymystä. Kun teet öljyhieronnan Pitta-hierontaöljyllä, tasapainotat samalla myös pittaa.
Kehon ja mielen tasapaino loman aikana on tärkeää myös pitkäaikaisen terveytesi kannalta. Loma ilman stressiä antaa sinulle voimia ja kestävyyttä myös pidemmällä aikavälillä.
Lisää kesästä ja pittasta: https://samhita.fi/kesa-lampo-ja-pitta/
[1] Vata on ayurvedinen termi, jolla tarkoitetaan kaikkea liikettä kehossa, erityisesti hermoston toimintaa. Liiallinen vata tekee olosta liiankin kevyen, maadoittumattoman ja huolestuneen. Myös uni muuttuu kevyeksi tai häiriintyy. Prana vata hallitsee päätä ja aivoja, sekä keuhkoja ja sydäntä. Aivojen ja sydämen välinen yhteistyö on Prana Vatan keskeinen tehtävä.
[2] Pitta on ayurvedinen termi, jolla tarkoitetaan kaikkea lämpöä tai lämpöä tuottavaa kehossa. Koska kesäsää on lämmin, se aiheuttaa luonnollisesti pittan voimistumisen kehossa. Tästä voi seurata kuuma ja kuvottava olo, iho-ongelmia, närästystä ym. vaivaa. Lisäksi liiallinen kuumuus voi ilmetä kärsimättömyytenä, voimakkaana nälän ja janon tunteena ja voimistuvana temperamenttina.
[3] Saunoessa on hyvä muistaa kohtuus sekä se, ettei ylikuumenna päätään. Erityisesti pitta-tyyppien kannattaa välttää pään liikaa kuumentamista. Jos viihdyt saunassa pitkään, valele välillä päähän viileää vettä tai käytä viileässä vedessä kostutettua saunahattua – tai käy välillä järvessä uimassa.
Artikkelin taustalähteenä käytetty mapi.com -sivustoa sekä maharishiayurveda.uk -sivustoa