Kun aamuisin alkaa olla sumua ja alkuillasta kastetta maassa, on luonto alkanut pikkuhiljaa valmistautua syksyyn – ja vata alkaa lisääntyä niin kehossasi kuin luonnossakin.
Syksy tuo mukanaan muutoksen myös sisäisessä tasapainossasi. Sää muuttuu epävakaammaksi, lämpötila viilenee ja tuulee useammin. Ayurvedan mukaan syksyä ja talvea hallitsee ensisijaisesti yksi elementti: vata, ilman, liikkeen ja tilan bioenergia eli dosha. Kehossamme vata hallitsee ensisijaisesti aivoja ja hermostoa, mutta se on myös vastuussa kaikesta liikkeestä: veren virtauksesta silmien räpyttelyyn.
Muutoksen tuulet voivat saada olon tuntumaan epävakaammalta ja ajatuksia voi olla mielessä runsaammin. Fyysisellä tasolla viileä sää vaikuttaa immuunijärjestelmään ja ruoansulatukseen sekä kuivattaa kehoa, erityisesti ihoa ja niveliä.
Ehkä huomaatkin vatan jo vähän lisääntyneen kehossa ja mielessäsi? Säätilan muutos ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Jos olet yli kuusikymppinen tai vata on hallitsevana kehotyypissäsi, huomaat muutoksen aiemmin kuin muut kehotyypit.
Lepo ja rauhalliset hetket ovat nyt hyväksi kaikille. Kun elät sopusoinnussa itsesi ja kehotyyppisi kanssa, täytät kehosi syksyllä uudella energialla ja voit astua talveen terveenä, vahvistuneena ja täynnä elinvoimaa.
Syksy vaikuttaa hyvinvointiisi sen mukaan, mikä on kehosi hallitseva dosha eli bioenergia:
Kapha nauttii tuulesta ja kuivuudesta
Kapha-tyypit virkistyvät ja tuntevat olonsa elinvoimaiseksi, kun kuumuus väistyy. Kuuma ja loppukesästä kostea sää tekee helposti raskaan olon, joten ilman kuivuus ja tuuli keventävät oloa ja helpottavat hengitystä. Vatan lisääntyessä kapha tuntee olonsa energisemmäksi; he voivat suorastaan kukoistaa.
Mutta jos vata-sää hallitsee pitkään, saatat syödä liikaa ja liian paljon. Kiinnitä huomiosi tietoiseen syömiseen, jotta kehoosi ei kerry kiloja tai kuona-aineita, jotka heikentävät aineenvaihduntaasi. Kaphan ruoansulatusvoima on yleensä vähän hidas, joten sinun kannattaa lisätä lämmittäviä mausteita ruokaasi ja sipaista vähän hunajaa leivän päälle. Hunajan lämmittävä, kuivattava ja hieman karkea laatu neutraloi kaphaa. Nauti myös syksyn omenista ja päärynöistä.
Pitta nauttii viileydestä
Pitta-tyypit jo odottavatkin usein alkusyksyn raikkaita ja tuulisia päiviä. Viileämpi sää tasapainottaa heidän oloaan ja kuivempi ilmakin tuntuu mukavalta. Pitta-tyypeillä on usein jo liikaakin tulta loppukesällä. Se voi aiheuttaa voimakasta nälän tunnetta sekä kehon kuumuutta. Tunteetkin voivat kuumentua tavallista nopeammin. Pahimmillaan koko kesän ajan kasaantunut pitta voi tehdä sinusta syksyllä ylitoimeliaan kaikkitietäjän.
Pittana olet saattanut suorastaan ”ahmia” kesän tarjoamia aktiviteetteja. Jatkossa pikkuhiljaa lyhenevät päivät voivat auttaa sinua lepäämään ja rentoutumaan. Kiinnitä huomiota terveelliseen, monipuoliseen ruokavalioon ja nauti paljon makeita marjoja ja hedelmiä. Jos pitta on vähän ryöpsähtänyt yli, seurauksena voi olla tulehduksia tai infektioita. Hyvä ravinto tukee immuunijärjestelmääsi näitä vastaan. Vinkkejä sinulle sopiviin ruokiin saat esimerkiksi tästä artikkelista ”Energisoi itsesi vihreillä vihanneksilla”.
Vata hyötyy nyt rutiineista
Vata-tyypeille syksy on yleensä haastavin: tuulisuus ja viileys voivat vaikuttaa hermostoon ja aiheuttaa uniongelmia, levottomuutta ja ailahtelevuutta. Vata-tyyppien on nyt kiinnitettävä erityistä huomiota hyvinvointiinsa. Älä rasita itseäsi liikaa ja pidä päivärytmisi säännöllisenä. Lepää riittävästi, jotta hermostosi rauhoittuu: tasainen olo tuo hyvät yöunet.
Nauti luonnossa liikkumisesta, mutta muista pitää olosi lämpimänä ja suojata korvasi tuulelta ulkoillessasi. Mene nukkumaan selvästi ennen kymmentä, jotta saat mahdollisimman rauhallisen yöunen. Jokaisella ateriallasi tulisi olla lämmintä ruokaa. Se tasapainottaa vataa ja edistää ravintoaineiden imeytymistä.
Vahvista itseäsi lepäämällä ja ulkoilemalla

Nyt on hyvä aika antaa kehollesi ja mielellesi mahdollisuus sopeutua vuodenaikojan muutokseen, kylmyyteen ja vähenevään valoon. Tässä muutoskohdassa me kaikki tarvitsemme riittävästi lepoa ja unta sekä liikuntaa raittiissa ilmassa. Kuuntele omia tarpeitasi ja tee ainakin välillä jotain ihan vaan siksi koska tykkäät siitä. Kun tasapainosi pysyy siirtymäkauden ajan hyvänä se voi heijastua positiivisesti pitkälle talveen asti.
Siirtymäkauden ruokavinkit
Kun lämpötila ja sää muuttuu ulkona, meidän kannattaa muuttaa ruokailutottumuksemme. Kesällä olemme nauttineet raikkaista ruoista, salaateista, viileistä juomista ja jäätelöstä. Syksyä kohti mennessä viileät ruoat ja juomat alkava lisätä kehomme limaisuutta, esimerkiksi vatsassa, hengitysteissä tai lymfakanavissa. Siksi on hyvä totuttaa kehoa pikkuhiljaa lämpimiin ruokiin ja juomiin.
Aloita siirtymä lisäämällä aamupalaan lisää lämpöä. Viileiden smoothieiden sijaan puuro ja vähintään huoneenlämpöinen ruokajuoma on nyt paikallaan. Vaikka smoothie on terveellinen aamupala, se ei tuo lämpöä kehoosi eikä rauhoita oloasi – etenkään jos et malta juoda sitä rauhallisesti istuen.
Marjat ja hedelmät sopivat hyvin puuron kaveriksi. Nokare gheetä paahtoleivän päälle tai puuroon on nyt hyvä idea. Mausta puuro ripauksella kanelia ja kardemummaa, ja halutessasi lisää myös inkiväärijauhetta.
Jos et millään ehdi tehdä puuroa, paahdettu leipäkin on ok vaihtoehto. Laita sen päälle gheetä tai muuta rasvaa ja lisäksi esimerkiksi tuorejuustoa ja salaattia + tomaattia/kurkkua. Lämmin yrttitee tai ayurvedinen tee antaa lämpöä ja stimuloi lempeästi.
Lounaankin on hyvä olla lämmin: vähintään puolet lautasesta tulisi olla täytetty lämpimällä ruoalla. Kasvisruoka on helposti sulavaa, joten se ei väsytä niin kuin rasvainen ja raskas liharuoka. Valitse ruokajuomaksi vähintään huoneenlämpöinen vesi. Jos pidät yrttiteestä, niin saat siitä lisää lämpöä ja tehoa kehollesi sekä aineenvaihdunnallesi.
Lisää vinkkejä ruokavalioon: Miten parhaiten hyödynnät ayurvedisesti loppukesän marja- ja vihannessatoa
Siirtymäkauden kuumuus kehossa ja mielessä
Kuten aiemmin totesin, kesän lämpöä voi varastoitua kehoon ja mielikin voi olla tavallista kireämpi. Jos nälän tunne muuttuu nopeasti voimakkaaksi, ja olo on tällöin huono, voi syynä olla liiallinen pitta. Samoin närästys tai kuumottava olo on merkki siitä, että kehoa olisi syytä viilentää. Jos kuumuus herättää sinut yöllä, kannattaa nukkua vielä ikkuna raollaan.
Vältä rasvaisia ruokia, jotka lämmittävät ja saattavat rasittaa maksaa. Kasvikset ovat hyvää ruokaa, samoin valkoinen Basmati-riisi. Avocado on hyvä lisä ruokaan, jos nälkä on kova. Kookosmaidolla pyöristät ruoan makua ja viilennät kehoasi. Tuoreet yrtit ovat tärkeitä, ne tukevat maksan toimintaa, viilentävät ja tuovat monipuolisen makujen kirjon. Mantelit ja auringonkukan siemenet, ehkä yhdessä rusinoiden kanssa ovat hyviä välipaloja, samoin kuin makeat hedelmät.
Ruusu viilentää kehoa ja mieltä ja auttaa käsittelemään tunteita – myös aiemmin varastoituja tunteita tai stressejä. Suihkuta ruusuvettä kasvoillesi ja vartalolle. Elintarvikelaatuista ruusuvettä voit myös juoda laimennettuna: 0,5 litraa vettä + 1 ruokalusikallinen ruusuvettä.
Ruusun terälehtihillo toimii myös hyvin tunteiden rauhoittajana ja tyynnyttäjänä. Voit sipaista sitä leivän päälle (toimii hyvin vähäsuolaisen tuorejuuston kanssa!) tai sekoitettuna lämpimään maitoon/kasvimaitoon. Yksi teelusikallinen riittää!
Luonnossa oleskelu tasapainottaa oloa: se viilentää ja rauhoittaa. Jos epäilet, että pittasi on yliaktivoitunut, vähennä tavoitteellista urheilua joksikin aikaa, ja nauti oman kehosi hyvinvoinnista vähän rauhallisemmalla liikunnalla. Tässä vielä lisää vinkkejä kehon ja mielen viilentämiseen.
Kevyt puhdistusjakso kesän herkuttelujen jälkeen
Syksylläkin kannattaa tehdä kehon detox-puhdistusjakso, mutta kevyesti jotta vata ei lisäänny kehossa ja mielessä. Detox-kuurin aikana siirrytään kevyempään, ravitsevaan ruokavalioon jotta keho puhdistuu ja pystyy käyttämään hyvin saamansa ravinnon.
Ayurvedassa sana Agni ei tarkoita pelkästään ruoansulatusta, vaan se kuvaa elimistön kykyä käsitellä ravintoa, aistivaikutelmia ja aineenvaihduntaprosesseja kokonaisuudessaan. Jos agni on vakaa, ravintoaineet imeytyvät ja kudokset uusiutuvat. Vahva Agni on välttämätön elimistön puhdistumiselle.
Voit tehdä puhdistuskuurin syömällä lämpimiä keittoja ja soseruokia, ja juomalla keitettyä, lämmintä vettä viikon tai 10 päivän ajan. Jos haluat lisätehoa puhdistukseen, suosittelen sinulle näitä tuotteita:
- Ama Cleanse on kehoa puhdistava ja kaphaa (limaisuutta ja raskautta) poistava ravintolisä. Voit ottaa sitä kaksi tablettia aamulla – eli kapha-vuorokaudenaikana – mielellään ennen aamiaista.
- Ennen lounasta eli pitta-aikana on hyvä tukea maksan toimintaa Liver Care -valmisteella. Paras aika sen ottamiseen on noin puoli tuntia ennen lounasta.
- Illalla kannattaa vielä ottaa 1-2 tablettia Triphala Plus – Se tukee ruoansulatusta ja koko ruoansulatuskanavan hyvinvointia sekä puhdistaa koko kehoa. Kapha-tyyppi hyötyy vielä tehokkaammasta Triphala Guggulusta.
Lisää luettavaa: Valmistaudu syksyyn näillä ohjeilla: Sen seitsemän seikkaa syksyn sujumiseksi. Artikkelissa käsitellään kehon lempeää puhdistusta, joka ei lisää vataa.
*******
Heli Jurvanen
Artikkelien kirjoittaja Heli Jurvanen on työskennellyt ayurvedan parissa yli kaksikymmentä vuotta. Heli on työskennellyt Maharishi Ayurveda -hoitajana sekä - terveysneuvojana yksityisvastaanotollaan ja Lääkäriasema Sofianovassa Helsingissä. Koulutukseltaan Heli on sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen ohjaaja ja ayurveda-konsultti.
