Saimme tänä kesänä nauttia auringosta ja lämmöstä pitkään, jopa niin pitkään, että kuumuus alkoi monista jo tuntua epämukavalta. Nyt on melkein koko Suomessa jo viileämpää, mutta kesähelteellä kumuloitunut kehon liiallinen lämpö voi aiheuttaa epämukavuutta ja terveysongelmia vielä nyt ja myöhemminkin syksyllä. Keho ja mieli saattaa tuntua kuumalta ja olo uupuneelta: mieli voi olla ärtynyt ja erityisesti yöllä saattaa olla kuuma ja epämukava olo.
Kesällä – myös viileämmällä säällä – lämmön eli pittan kiihdyttävä vaikutus saattaa jäädä kehoon ja mieleen aiheuttaen monia ongelmia. Pitta doshan edustamaa kuumuutta kertyy kehoomme erityisesti vatsan ja pohjukaissuolen alueelle, silmiin, maksaan ja sydämeen. Kuten ehkä tiedätkin, se voi ajan myötä aiheuttaa ärsytystiloja ja joskus jopa tulehdusreaktioita.
Ruoaksi kannattaa tässäkin kohtaa kesää valita tuoreita kasviksia, salaatteja, hedelmiä ja valkoista riisiä, joka viilentää tehokkaasti. Avokadoa ja kookosta kannattaa edelleen lisätä ruokavalioon kaikissa muodoissaan, ja mausteista parhaita ovat yrtit. Mantelit ovat hyväksi pittalle ja niistä saat tärkeitä hivenaineita, joita olet menettänyt hikoillessasi. Vältä edelleen tulisia mausteita mutta suosi yttejä, erityisesti korianterin lehtiä ja siemeniä. Muista muista, että fermentoidut tuotteet kuten olut, long drink, siideri ja viini kuumentavat kehoa, vaikka hetkellisesti sitä viilentävätkin. Voimakkaat alkoholit kuumentavat kehoa vielä enemmän.
Ruokavalio on ayurvedisesti yksi tärkeimmistä keinoista kehon tasapainottamisessa. Pittan ruokavalio-ohjeet sisältävät doshan ominaislaatujen vastakkaisia laatuja. Kuumaa ja terävää pittaa rauhoitetaan viilentävillä, rauhoittavilla ja miedoilla ruoka-aineilla. Suosi makeaa, karvasta ja kutistavaa makua. Ruoka voi olla kohtuullisen tukevaa, mutta kannattaa välttää tulikuumia, mausteisia ja runsaasti öljyjä sisältäviä ruokia. Alla oleva listasta näet, millaisia ruokia suositaan ja vältetään kesällä tai silloin, kun kehoon ja mieleen on kertynyt kuumuutta:
Tasapainotat kehoa ja mieltä myös riittävällä levolla ja vapaa-ajalla. Stressi nostaa pittaa ja häivyttää nopeasti kesäloman vaikutukset, jos et pidä varaasi. Onkin tärkeää kysyä itseltään, mikä elämässä on tärkeää ja mihin haluat panostaa. Mikä edistää hyvinvointiasi nyt? Luotko nykyhetken toimillasi itsellesi hyvää elämää myös tuleviin vuosiin? Loman jälkeen, kun olet vähän rennompi, voi olla helpompaa säätää arkirutiineja omalta kannaltasi parempaan suuntaan.
Syyskuun blogissa kerromme, mitä tehdä kesän aikana kertyneille kehon epäpuhtauksille ja annamme vinkkejä kesäkilojen vähentämiseen.
Ayurveda-tuotevinkit syyskesälle ovat melko samat kuin keskikesällekin:
Pitta-tee huoneenlämpöisenä viilentää oloa ja sopii hyvin janojuomaksi. Tee kannullinen Pitta-teetä, jota nautit päivän mittaan. Litraan vettä kannattaa laittaa kaksi tai kolme pussia. Voit maustaa teetä esim. mintun oksalla tai lisätä siihen tilkan maitoa. Se rentouttaa myös mieltä.
Pitta-churna mausteseos auttaa heikentynyttä ruoansulatusta. Se sopii hyvin kasvisten maustamiseen. Kokeile esim. porkkanalle, fenkolille ja bataatille. Pitta-churna viilentää oloa, ja siitä voi tehdä myös tasapainottavan yrttiveden: lisäät vain huoneen lämpöiseen veteen itsellesi sopivan määrän churnaa.
Jos kesäsyömiset ja -juomiset ovat rasittaneet maksaasi, Liver Care sisältää yrttejä, jotka tukevat maksan toimintaa ja maksan agneja sekä auttaa puhdistamaan maksan mikrokanavia. Näin pystyy paremmin vastaanottamaan vitaaliravintoaineita ja tehostamaan omia toimintojaan. Maksan puhdistuminen tapahtuu hitaasti, koska se on iso elin, joka toimii koko ajan. Siksi Liver Carea kannattaa syödä yleensä käyttää vähän pidempään.
Myös Amalaki (amla) ja Shatavari ovat hyviä pittan rauhoittajia.
Pittasta voit lukea lisää täältä>> https://samhita.fi/pitta-dosha-peruspiirteet-kehossa-ja-mielessa/