Tuoksut ja ayurveda: nenä on portti aivoihin

Hajuaisti on yhteys aivoihin

Ayurvedassa nenää ja hajuaistia pidetään suorana ja vahvasti vaikuttavana väylänä mieleen, kehoon ja tietoisuuteen. Tuoksut vaikuttavat meihin monella tavoin, niin tunteisiin kuin muistiin ja tiedon prosessointiin.

Tämä on tuttua myös länsimaisessa lääketieteessä. Nenä ja hajuaisti on todellakin kiinteässä yhteydessä aivoihimme. Hajuaistin hermosolut ovat ainoa osa keskushermostoa, joka on suorassa yhteydessä ympäristöömme.  Hajuaistin kautta tulevat impulssit vaikuttavat nopeasti ja tehokkaasti aivoihin: erityisesti limbiseen järjestelmään, joka ohjaa tunteita, muistoja ja hormonitasoja.

Limbistä järjestelmää kutsutaan usein tunneaivoiksi. Se säätelee mm. tunteita, muistia, motivaatiota ja kehon itsesäätelyprosesseja: esimerkiksi ruumiinlämpöä, pH-arvoa ja verensokeria. Sen keskeisiä tehtäviä ovat myös pitkäaikaisten muistojen muodostuminen, hormonien säätely sekä perusviettien, kuten nälän, janon ja sukupuolivietin hallinta. Autonomisen hermoston ”taistele tai pakene” reaktio aktivoituu sekin limbisessä järjestelmässä.

  • Hajuepiteeli: Nenäontelon katossa oleva limakalvoalue. Se sisältää hajureseptorisolut, jotka tunnistavat ilmassa olevat hajumolekyylejä ja laukaisevat hermoimpulssin aivoissa.
  • Hajuhermo: Välittää sähköisen signaalin hajuepiteeliltä aivoihin.
  • Hajukäämi: Aivojen osa, johon hajuhermosäikeet päättyvät ja joka käsittelee hajuaistimusta ensimmäisenä.
  • Seulaluu: huokoinen luu, jonka läpi hajuhermot kulkevat

Tuoksut voivat herättää tunnetiloja sekä tukea oppimista ja muistia. Tuoksujen ja tunneperäisen muistin yhteyttä on tutkittu vuosikymmenten ajan. Avainlöydös vaikuttaa olevan nimenomaan tämä suora reitti nenäontelosta aivojen limbiseen järjestelmään: alueelle, joka tyypillisesti liittyy muistiin ja tunneprosesseihin. Tämä selittää, miksi hajuaistilla on ainutlaatuinen yhteys mielialaan, uuden tiedon hankkimiseen ja tiedon käyttöön monissa eri yhteyksissä – mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.[1]

Aromaterapia lääkkeettömänä tukihoitona

Aromaterapia on tehokas täydentävä, ei-lääkeperäinen hoitomuoto mm. stressin, ahdistuksen ja masennuksen lievittämiseen. Se ei silti korvaa muita hoitomuotoja, vaan on niiden hyvä tukihoito.

Aromaterapiaa voidaan käyttää myös energiatason ja aineenvaihdunnan säätelyyn, hormonitoiminnan tasapainottamiseen sekä kehon vastustuskyvyn tukemiseen.

Mieli ja keho ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa: mieleen ei voi vaikuttaa ilman, että sillä olisi vastaava vaikutus kehoon ja fyysinen terveys kulkee käsi kädessä henkisen hyvinvoinnin kanssa. Eteeristen öljyjen käyttö voi tukea tunnetasapainoa ja tuoda sisäistä rauhaa. Toisaalta niillä voi myös energisoida oloa.

Näin keväällä, kun kapha-elementti voimistuu, moni on kokenut Kapha eteerisen öljyn nopeasti energisyyttä lisäävän vaikutuksen. Maut ja tuoksut ovat erityisesti kapha-tyypeille tärkeitä, koska kapha-dosha dominoi sekä maku- että hajuaistia.

Eteerisiä öljyjä voi käyttää hengittäen, hieronnassa, kylvyssä, iholla tai juomavedessä

Eteerisiä öljyjä voi käyttää monin eri tavoin, kuten hengittämällä, hieronnassa, kylvyssä tai perusöljyyn sekoitettuna iholle. Suurin osa eteerisiä öljyjä koskevasta tieteellisestä tutkimuksesta perustuu suun kautta nautittujen öljyjen vaikutuksiin, mutta aromaöljyjen vaikutukset nenän ja hengityksen kautta ”nautittuna” ovat nekin varsin merkittäviä.

Eteeristen öljyjen käyttötapoja:

  • Höyryhengitys: lisää muutama tippa eteeristä öljyä höyryävän lämpimään veteen ja hengitä höyryä.
  • Erityisiä diffuusoreita käyttämällä voit levittää eteeristä öljyä sisältävää höyryä huoneisiin. Yleensä 10-15 minuuttia riittää jo halutun vaikutuksen saavuttamiseen. Jos sinulla on hengitystieoireita, voit jättää diffuusorin päälle koko yöksi.
  • Voit laittaa yöksi talouspaperipalan tyynysi viereen: tiputa 1-2 tippaa haluamaasi eteeristä öljyä, kuten rauhoittavia, harmonisoivia tai hengitysteitä avaavia öljyjä.
  • Saunatuoksuna löylyvedessä tai kuumassa vesiastiassa: eteerisen öljyn ainesosat imeytyvät ihon läpi ja nenän kautta.
  • Ihon kautta: lisää eteeristä öljyä tuoksuttomaan perusöljyyn ja hiero iholle. Eteerisissä öljyissä on pienen pieniä molekyylejä, jotka vaikuttava ihon kautta: ne imeytyvät ihon pintakerrosten läpi verisuoniin, ja sieltä edelleen yleiseen verenkiertoon.
    Huom: Eteeriset öljyt usein varsin voimakkaita, ja ne tulisi yleensä laimentaa ennen suoraa iholle levittämistä. Eteeristen öljyjen perusöljyksi sopii mm. jojoba- ja manteliöljy.

*******

Ved Aroma -konsultti Yvonne Lagrosen suositukset

Kysyin ystävältäni ja kollegaltani, tohtori Yvonne Lagrosenilta[2] vinkkejä eteeristen öljyjen käyttöön. Hänen mukaansa oikean öljyn valinnassa otetaan huomioon ongelman luonne ja henkilökohtaiset mieltymykset. Lisäksi kehotyyppi vaikuttaa valintaan. Siksi on aina suositeltavaa käydä täydellisessä Ved Aroma -konsultaatiossa, jossa sinulle valitaan sopivat öljyt. Yvonne tekee niitä Ruotsissa, Göteborgin alueella. Hän vastasi kuitenkin muutamiin esittämiini kysymyksiin myös yleisellä tasolla:

Mitä eteeristä öljyä suosittelisit väsyneelle ja virkistystä tarvitsevalle?

– Ravintsara (kamferi) tai sitruuna ovat tässä tapauksessa suosikkejani. Ravintsara on virkistävä, rentouttava ja vahvistava. Se auttaa stressiä, jännitystä ja ahdistusta vastaan. Sitruuna kirkastaa ja puhdistaa mieltä ja tunteita. Se luo hyvinvoinnin tunnetta, lievittää ahdistusta ja kohottaa mielialaa.

Millaista tuoksua suosittelisit rentoutumiseen?
– Laventelin sanotaan vaikuttavan rauhoittavasti kehoon ja auttavan vähentämään stressiä sekä edistämään unta. Se sopii hyvin melkein kaikille, tietysti oman mieltymyksien mukaan.

Tai keskittymiskyvyn parantamiseen (työhön, opiskeluun jne.)?

– Yksi suosikki tässä tapauksessa on Eucalyptus citriodora. Sillä on harmonisoiva ja rentouttava vaikutus mieleen. Se parantaa henkistä keskittymiskykyä ja auttaa toimimaan harkitusti. Se on myös tehokas lihas- ja nivelkipuja sekä tulehduksia vastaan.

Entä hormonaaliseen tasapainoon (kuukautisia edeltävät tai vaihdevuosioireet)?

– Geranium Rose – elvyttää naisellista energiaa ja lievittää hormonaalista epätasapainoa. Se tasapainottaa tunteita ja lievittää ahdistusta, masennusta ja pelkoa.

Eteeristen öljyjen laatu on tärkeää

Suosittelen tasapainon saavuttamiseksi vain 100 % puhtaita eteerisiä öljyjä. Synteettiset tuoksut voivat aiheuttaa ärsytystä, eikä tarkka hajuaistimme saa niistä välttämättä samaa informaatiota kuin luonnollisista eteerisistä öljyistä.

Huomaa tämä: Jotkut eteeriset öljyt ovat herkkiä UV-valolle ja voivat siten aiheuttaa ihoreaktion auringonvalosta. Se ilmenee usein ihottumina, rakkuloina, kutiavina alueina tai auringonpolttamana. Tuoksut, joita ei kannata laittaa iholle, ovat mm. sitrukset: bergamotti, greippi, sitruuna, lime, mandariini, appelsiini ja sitruunaverbena. Tämä lista ei ole täydellinen, asiasta voi kysyä tarkempia tietoja öljyjen myyjältä.

Pidä kanava aivoihin puhtaana – Nasya hoito

Monet käyttävät nenäkannua nenäontelon puhdistamiseen. Nenän suolavesihuuhtelu on edullinen tukihoito moneen nenä- ja sivuontelosairauteen ja allergiaan[3]. Se on hyvä tapa puhdistaa nenä- ja poskiontelot. Vielä tätä tehokkaampi tapa on tehdä Nasya-hoito, koska se puhdistaa ja samalla tukee limakalvojen terveyttä.

Nasya Oil ravitsee nenän limakalvoa ja suojaa hajuaistin elimiä

Nasya-öljyhoito on perinteinen ayurvedinen hoitomuoto, jossa nenäkäytäviin levitetään yrttiöljyä (Nasya Oil tai Anu Taila) tukkoisuuden poistamiseksi, mielen selkeyden parantamiseksi ja stressin vähentämiseksi. Se voitelee sivuonteloita ja rauhoittaa hermostoa. Nasya Oil vaikuttaa samoihin alueisiin kuin aromaterapia: nenäonteloon, josta on hermoyhteys aivoihin. Siksi Nasya Oilia käytetään paitsi hengitysteiden puhdistamiseen ja ravitsemiseen, myös kognitiivisten toimintojen ja keskittymiskyvyn tukemiseen. Voit tehostaa Nasya-hoidon vaikutusta tekemällä ensin muutaman minuutin höyryhengityksen.

Ayurveda-tekstien mukaan Nasyan tärkeimmät edut aivojen terveydelle ovat:

  • Henkinen selkeys ja keskittymiskyky: Säännöllisen käytön sanotaan parantavan muistia ja kognitiivisia toimintoja, mikä usein vähentää ”aivosumua”.
  • Hermoston rauhoittaminen: Se voi auttaa lievittämään ahdistusta ja stressiä sekä edistämään parempaa unen laatua.
  • Päänsäryn/migreenin lievittäminen: Sitä käytetään usein jännityspäänsäryn lievittämiseen ja migreenin esiintymistiheyden hallintaan.
  • Tukkoisuuden poistaminen: Aivojen lisäksi se puhdistaa nenäkäytävät, mikä auttaa parantamaan pranan (elämänvoiman) yleistä virtausta.

Nasya-hoidossa nenäkäytäviin voidaan käyttää myös gheetä. Ghee (kirkastettu voi) on hyvä silloin, kun nenän limakalvo on ärtynyt, mutta sen haju ei tunnu aina miellyttävältä. Tällöin vaikutus on enemmän tasapainottava ja pittaa rauhoittava. Jos sinulla on taipumusta päänsärkyyn tai migreeniin, silloinkin kannattaa kokeilla gheen laittamista sieraimiin.

[1] Olfactory memory networks: from emotional learning to social behaviors. Sullivan R, Wilson D, Ravel N, Mouly A-M. https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC4330889/

https://mcphi.org/discover-the-power-of-maharishi-ayurveda-aroma-therapy/

[2] Yvonne Lagrosen on laatujohtamisen apulaisprofessori, joka opettaa ja tutkii laadunhallintaa sekä työterveyden hallintaa. Hän on myös sertifioitu tietoisuusvalmentaja sekä sertifioitu Maharishi AyurVeda -aromaterapeutti vuodesta 2016. Lisäksi hänellä on Maharishi jalokiviterapian ja Marma-terapian koulutukset. Yhden hänen kirjoittamansa kirjan löydät myös kaupastamme.

[3] Duodecim-lehti kirjoittaa suolavesihuuhtelusta seuraavasti: Nenän suolavesihuuhtelulla tarkoitetaan nenäontelon huuhtelua fysiologisella keittosuolaliuoksella. Sen vaikutusmekanismeista ei ole vielä varmuutta. Oletuksena on, että merkitystä on ainakin limakerroksen ohentamisella ja mekaanisella poistamisella, turvotuksen ja antigeenikuormituksen vähentämisellä sekä nenä- ja sivuonteloiden värekarvapuhdistuman ja värekarvojen toiminnan parantamisella. Huuhtelu saattaa myös poistaa hengitysilman mukana tulevia ärsykkeitä, kuten allergeeneja, ärsyttäviä aineita, partikkeleita ja tulehduksenvälittäjäaineita.

Heli Jurvanen

Heli Jurvanen

Artikkelien kirjoittaja Heli Jurvanen on työskennellyt ayurvedan parissa yli kaksikymmentä vuotta. Heli on työskennellyt Maharishi Ayurveda -hoitajana sekä - terveysneuvojana yksityisvastaanotollaan ja Lääkäriasema Sofianovassa Helsingissä. Koulutukseltaan Heli on sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen ohjaaja ja ayurveda-konsultti.

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan