”Vesi paras voitehista” ayurvedassakin

Vesi vanhin voitehista

Moni ayurvedaa pidempään soveltanut on huomannut, että erilaiset kuumavesikuurit tuntuvat toimivan. Ayurvedassa suositellaan usein – varsinkin vuodenaikojen vaihtuessa – vauhdittamaan kehon puhdistumista kuona-aineista sillä, että juo pitkin päivää pieniä määriä keitettyä vettä. Tiedän, että moni tämän uutiskirjeen lukijoista kulkee joka vuosi ainakin muutamana päivänä vuodessa termospullon kanssa ja soveltaa ohjetta.

Syyskuun uutiskirjeessä lupasimme esitellä kaksi maustettua vettä, jotka nekin on tarkoitettu kehon puhdistamiseen ja ruoansulatuksen vahvistamiseen. Artikkelin lopussa on näiden lisäksi vielä ohje syksyn herkkujuomaan, taatelipirtelöön sekä ”puhdistusteehen”.

Ohravesi agnin ja ruoansulatuksen vahvistamiseksi

Jos sinulla on haasteita ruuansulatuksen kanssa tai jos vaan muuten tunnet, että agnisi (ruoansulatuksen energia) on voimaton, Maharishi Ayurvedassa suositellaan yhtenä keinona asiantilan korjaamiseksi ohravettä. Ohraveden tarkoitus on vaikuttaa rasvakudoksen kautta luukudoksen vahvistumiseen.

Ainesosat:
-2 teelusikallista rikottua ohraa tai ohrajauhoa
-2 hyppysellistä suolaa
-4 kupillista vettä

Laita ainekset yhteen ja keitä noin 15 minuuttia. Siivilöi vesi. Jos käytit rikottua ohraa etkä ohrajauhoa, sinun kannattaa vielä soseuttaa kokonaisuus ennen veden siivilöintiä.

Kanji-vesi ruoansulatuksen avuksi/puhdistuskuurin aikana tai toipilaalle

Jos sinulla ei ole kunnon ruokahalua, kokeile Kanji-vettä. Se on ravitseva keitinliemi, joka tehdään joko kuorituista ja halkaistuista mung-pavuista tai ruskeasta luomuriisistä. Sitä siemaillaan yleensä pitkin päivää, joten sitä kannattaa tehdä kerralla litra tai kaksi.

Tämä yksinkertainen juoma tarjoaa keholle ravintoa, hiilihydraatteja ja energiaa. Se voi auttaa sinua voimistumaan. Kanji-vesi sopii usein energianlähteeksi myös, jos kehosi on päässyt kuivumaan tai jos koet jonkun sairauden vieneen voimasi.

Kanji-vesi tasapainottaa kaikkia kolmea doshaa sekä agniasi: koska se on lämmintä, se tasapainottaa vataa; koska se on nestemäistä, se tasapainottaa pittaa; koska se edesauttaa hikoilua, se tasapainottaa kaphaa. Painoaan pudottaville se toimii hyvänä välipalana.

Ainesosat:
– 14 osaa vettä

– 1 osa luomu täysjyväriisiä tai toipilaalle luomu basmatiriisiä, joka on helpommin sulavaa
– 3 hyppysellistä suolaa, inkiväärijauhetta, kuminaa ja kurkumaa

Ohje:
Keitä riisi ja vesi isossa kattilassa kiehuvaksi ja anna kiehua tunnin ajan, kunnes riisi turpoaa ja hajoaa. Luomu basmatiriisi hajoaa nopeammin. Hämmennä ja siivilöi. Jätä liemeen vähän riisin murusia. Lisää suola, inkivääri, kumina ja kurkuma. Kaada termokseen ja siemaile 1-2 litraa päivän aikana.

Taatelipirtelö pittalle ja iltajuomaksi

Ainekset:

  • 4-5 kokonaista luomutaatelia
  • 1 kupillinen luomumaitoa (homogenisoimatonta)
  • 2 hyppysellistä kanelijauhetta

Ohje:

  • keitä maitoa kunnes se vaahtoaa
  • nosta kattila liedeltä
  • laita maito, kaneli ja taatelit tehosekoittimeen tai soseuta sauvasekoittimella
  • sekoita kunnes taatelit ovat hienontuneet maidon sekaan
  • tarjoile lämpimänä (kesällä ja erityisen lämpimällä ilmalla huoneenlämpöisenä)

Ayurvedinen puhdistava tee

Ainekset:
1,5 litraa vettä
¼ tl juustokuminan siemeniä (jeera, intiankumina)
½ tl korianterin siemeniä
½ tl fenkolin siemeniä

Ohje: Lisää siemenet kiehuvaan veteen, ja anna poreilla hiljaa kattilassa, kansi päällä, noin kymmenen minuutin ajan. Siivilöi siemenet pois ja kaada termospulloon. Nauti noin desilitra kerrallaan pitkin päivää. Huom! Keitä joka päivälle uusi vesi, teen tulee olla tuoretta jotta se vaikuttaa.

Erilaisia Lassin eli intialaisen jogurttijuoman ohjeet löydät täältä

Heli Jurvanen

Heli Jurvanen

Artikkelien kirjoittaja Heli Jurvanen on työskennellyt ayurvedan parissa yli kaksikymmentä vuotta. Heli on työskennellyt Maharishi Ayurveda -hoitajana sekä - terveysneuvojana yksityisvastaanotollaan ja Lääkäriasema Sofianovassa Helsingissä. Koulutukseltaan Heli on sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen ohjaaja ja ayurveda-konsultti.

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan