Onko sinulla suunnitelmia alkaneelle vuodelle? Jos on, niin tukevatko elämäntapasi näitä suunnitelmia? Vuodenvaihde on erinomainen aika tarkastella, ovatko arkitottumuksesi linjassa tavoitteidesi kanssa. Käyn tällä kertaa lyhyesti läpi kehon sisäistä puhdistumista ja sen arvoa päivittäisen hyvinvoinnin kannalta. Voit antaa kehollesi mahdollisuuden puhdistua päivittäin.
Tue kehosi öisiä puhdistumisprosesseja
Kun nukut, kehossasi toimii monia puhdistusprosesseja. Viime vuosina on tehty todella mielenkiintoisia tutkimuksia siitä, mitä kaikkea unen aikana tapahtuu. Aivojen nestekierron on todettu poistavan aivoista muun muassa Alzheimerin tautia aiheuttavaa amyloidi-valkuaisainetta. Arvioidaan, että yöllinen “aivopesu” auttaa aivoja poistamaan monia muitakin haitallisia jätteitä.
Unen laadun kannalta onkin tärkeää nukkua ympäristössä, jossa on mahdollisimman vähän yöunta häiritseviä tekijöitä. Unihygieniaa parantaa esim. hapekas, viileä ilma, hyvät pimennysverhot ja puhtaat vuodevaatteet. Sellaiset potentiaaliset häiriötekijät kuten eläimet ja puhelin kannattaa sijoittaa eri huoneeseen kuin missä nukut.
Voit tukea yön aikaista elimistösi toimintaa myös yrttivalmisteilla. Esimerkiksi Triphala Plus ennen nukkumaan menoa tehostaa yön aikana puhdistusprosesseja ja sen kolme hedelmää hoitavat suolistoa. Katso artikkeli aiheesta.
Aamuisin puhdista yön aikana irrotetut kuona-aineet
Yön aikana vapautuneet kuona-aineet ohjautuvat eteenpäin eri kanavia pitkin ja nämä puhdistusprosessit olisi hyvä saattaa loppuun asti. Jos vain mahdollista kannattaa nukkua usein siihen asti, että herää ilman herätyskelloa. Kun heräät luonnollisesti, oikeassa univaiheessa, yön aikaiset puhdistusprosessit eivät jää kesken.
Aamulla kannattaa paitsi pestä hampaat myös kaapia kieli puhtaaksi lusikalla tai kielenkaapimella. Kieleen nousee kuona-aineita mm. ruoansulatuksesta yön aikana. Valkoinen limapeite on syytä poistaa ennen kuin syöt mitään – muuten syöt tuon limapeitteen takaisin ruoansulatuselimistöösi. Kielen kaapiminen edesauttaa suuhygieniaa myös muutoin, sillä suurin osa suun bakteeristosta on kielen päällä. Kielen puhdistamisesta on seurauksena myös raikkaampi hengitys.
On luonnollista virtsata ja ulostaa mahdollisimman pian ylösnousun jälkeen. Istu alas ja varaa tälle tärkeälle asialle rauhaisa hetki joka aamu. Hiljalleen kehosi oppii tietämään, että sinulla on tällainen tapa ja elimistösi osaa käyttää tilaisuuden hyödyksi. Kupillinen lämmintä/huoneenlämpöistä vettä ja muutama kävelyaskel edistää istunnon tuottoisuutta.
Kuuntele kehoasi ja kevennä oloasi päivällä
Kehon luonnollisia tarpeita ei kannata väheksyä päivänkään aikana. Näitä ovat mm. yskä, haukottelu, sylkeminen, ilmavaivat, röyhtäily, nukkuminen, nälkä, jano. Myös itkeminen ja tunteiden tunnistaminen ovat meille luonnollisia reaktioita. Ayurvedan mukaan minkä tahansa luonnollisen tarpeen toistuva pidätteleminen häiritsee doshia ja voi ennen pitkää johtaa jopa sairauksiin.
Jos sinun tuli vuodenvaihteessa syötyä liikaa ja tunnet isompaa sisäisen puhdistumisen tarvetta, voit sopivien yrttien ohella keventää helposti oloasi muutaman päivän kuumavesikuurilla. Varaa kuumaa vettä termospulloon ja siemaile siitä pitkin päivää. Jatka tapaa muutaman päivän ajan. Jos nälän tunne – agnin palo – on hukassa, niin Digest Special –valmisteella voi tehostaa ruoansulatusnesteiden toimintaa. Ruoansulatuksen heikko toiminta on pääsyy kuona-aineiden muodostumiseen.
Sinulla on tänä vuonna vielä yli 350 päivää aloittaa ”puhtaalta pöydältä”. Mitä paremmin päiväsi aloitat, sitä parempia niistä yleensä tulee.