Riittävällä mineraalien nauttimisella on tärkeä merkitys kehon hyvinvoinnille. WHO:n mukaan raudan puutos on yksi yleisimmistä ravitsemuksellisista puutteista maailmassa. Myös ayurveda-tiedon mukaan korkealaatuiset luonnolliset mineraalit ovat tärkeitä kehon toiminnalle. On kuitenkin melko haastavaa koostaa ruokavalio niin, että saamme kaikkia tarvitsemiamme mineraaleja riittävästi. Siksi mineraalikuurit voivat olla hyvinkin hyödyllisiä.
On yleisesti tunnettu tosiasia, että esim. kaikki ruoassa oleva rauta ei imeydy kehoon. Esimerkiksi lihan raudasta imeytyy kehoon vain 15 % ja kasviksista 3 %*. Siksi ayurvedisissä valmisteissa on useita erityispiirteitä, joilla varmistetaan mineraalien teho ja paras imeytyvyys. Tämä saavutetaan monivaiheisten valmistusmenetelmien kautta. (*Lähde: Hurrell, R.; Egli. I.: Iron bioavailability and dietary reference values. Am J Clin Nutr, 91 (5): 1461S-7S, 2010)
Parhaat ayurvediset mineraalien prosessointivaiheet on opittu vuosisatojen aikana, ja niitä käytetään edelleen. Maharishi Ayurvedassa ikivanhoista, hyviksi havaituista valmistusmenetelmistä ei ole luovuttu ja sen vuoksi esimerkiksi MAV-rautavalmisteen valmistusprosessi vie kokonaisen vuoden. Perusteellisen valmistusprosessin lisäksi mineraalien imeytymistä ja vaikutusta tehostetaan lisäämällä valmisteisiin tarkasti valittuja yrttejä.
Yrtti-mineraaliyhdistelmässä ravintoaineiden katsotaan pääsevän helpommin soluihin sisälle ja vaikuttavan tehokkaammin myös aineenvaihduntaamme: yrtit tehostavat mineraalien imeytymistä ja mineraalit puolestaan aktivoivat yrttien ainesosien imeytymistä.
Jotta tähän optimaaliseen imeytymiseen päästään, on yrtti-mineraaliyhdisteille kehitetty monimutkainen valmistusprosessi. Perusteellisen, potensoivan valmistusprosessin ja yrttien ansiosta tarvitaan hyvien vaikutusten aikaansaantiin suhteellisesti vähemmän itse mineraaleja. Nehän ovat tunnetusti raskaita ruoansulatukselle.
Efsa:lta hyväksyntä terveysväittämille
Ayurvedan asiantuntijat ovat kehittäneet vuosisatojen aikana tuotteiden ominaisuudet sellaisiksi, että ne imeytyvät soluihin mahdollisimman hyvin. Maharishi Ayurveda Co. on tehnyt vuosien työn saadakseen mineraalivalmisteilleen Efsa:n (European Food Safety Authority) hyväksynnän.
Tämä lupa on nyt hankittu! Olemme äskettäin saaneet Efsalta luvan käyttää terveysväittämiä näistä mineraaleista: rauta, kalsium ja sinkki. Uutuustuotteemme ovatkin nimeltään Iron Rasayana -rautavalmiste, Radiant Skin ja Ayur Multimineral. Lisäksi Calcio Care -kalsiumvalmiste on saanut myös Efsa:n hyväksynnän, ja olen uudistanut sen tuotekuvauksen.
Milloin erityisesti tarvitsemme mineraaleja?
Ayurveda-tiedon mukaan jo nuoret ja teini-ikäiset tarvitsevat mineraaleja. Tällöin keho kasvaa ja muuttuu nopeasti, joten tarvetta tehokkaalle aineenvaihdunnalle ja kehon hyville rakennusaineille on jatkuvasti. Riittävä raudan saanti vähentää nuorten uupumusta ja edistää kehon uudistumista. Myös raskaana oleville naisille riittävä mineraalien saanti on tärkeää, samasta syystä kuin nuorillekin.
Tiedetään myös, että mineraaleilla on tärkeä rooli hormonitoiminnassamme. Esimerkiksi menopaussin ja miesten andropaussin aikana mineraalit tasapainottavat hormonitoimintaa ja siten myös kehon aineenvaihduntaa. Kalsium on myös tärkeä mineraali raskauden ja imetyksen aikana.
Yleisesti ottaen rauta ja kalsium ovat tärkeitä mm. henkiselle suorituskyvylle, iholle, hermostolle, solujen kasvulle, luustolle ja hampaille.
Esittelyssä uutuustuote Iron Rasayana -rautavalmiste
IRON RASAYANA on mainio valinta kaikille, jotka etsivät luonnollista, hyvin imeytyvää ja vatsaystävällistä raudan lähdettä. Se ei aiheuta ummetusta, koska rauta on hyvin imeytyvässä muodossa ja tuotteen yrtit tukevat vatsan toimintaa.
Ayurvedisen tiedon mukaan Iron Rasayana ei ainoastaan ole luonnollisen ja puhtaan raudan lähde, vaan se myös edistää raudan imeytymistä. Sen edut ovat pähkinänkuoressa:
- yhdistetty synergisesti vaikuttaviin mineraaleihin ja ayurvedisiin yrtteihin
- valmistettu perinteisesti vuosisatoja vanhojen kaavojen mukaan
- laboratoriossa testattu laatu
- siedettävyys erittäin hyvä, vatsaystävällinen
Merkkejä raudan puutteesta:
Väsymys, keskittymisvaikeudet ja alttius infektioille voivat kaikki olla merkkejä raudanpuutteesta. Muita tyypillisiä raudanpuutteen oireita ovat usein esiintyvä kylmyyden tunne, hiustenlähtö, kuivat suupielet ja halkeilevat kynnet. Raudan puute voi johtaa anemiaan.
Rautaa tarvitaan muun muassa hapen kuljetukseen, hengitykseen, solujen jakautumiseen ja energiantuotantoon. Koska elimistömme ei pysty itse tuottamaan tätä elintärkeää hivenainetta, meidän on saatava sitä säännöllisesti ravinnostamme.
Miesten päivittäinen raudan tarve on noin 10 mg. Naisille suositeltu määrä on 15 mg ja raskauden aikana jopa 30 mg. Imetys, runsaat kuukautiset, säännölliset verenluovutukset, kilpaurheilu ja verenvuodot voivat lisätä raudan tarvetta. Suosittelemmekin pyytämään omalta lääkäriltä lähetteen hemoglobiinin ja ferritiinin mittaukseen.
Itselläni on hyvin herkkä vatsa, mutta Iron Rasayanaa on mukava ottaa ja huomaan sen vaikutuksen nopeasti.
”Raudanpuute on maailman yleisin ja laajimmalle levinnyt ravitsemushäiriö.”
(WHO, Maailman terveysjärjestö)