Ruoan valmistusprosessit: ayurvedinen näkökulma

Aurveda ja kaphan tasapainotus

Viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että runsaasti prosessoitu ruoka ei ole terveyden kannalta kaikkein suositeltavinta vaan jopa vahingollista. Ayurvedassa yksi ravintoon liittyvä perusnäkemys on ollut aina, että ravinnon tulisi olla tuoretta ja luonnonmukaista. Tässä blogissa valotan sitä, mitä tällä väittämällä tarkoitetaan – ja mitä sillä ei tarkoiteta.

YK:n elintarvike- ja terveysjärjestöjen tunnustaman Nova-jaottelun mukaan kaikki ruoat voidaan jakaa neljään eri luokkaan. Neljäs luokista sisältää ultraprosessoidut ruuat. Tässä luokassa perusraaka-aineiden ja -mausteiden lisäksi ruoissa voidaan käyttää keinotekoisia värejä, aromeita ja säilöntäaineita sekä niiden valmistuksessa tekniikoita, joita on tarjolla vain teollisessa massatuotannossa. Esimerkkejä tämän luokan ruoista ovat mm. teollisesti valmistetut ja pakatut valmisruoat, lihajalosteet ja leivonnaiset.

Tutkimukset ovat paljastaneet ultraprosessoiduissa ruoissa monia terveysriskejä. Tutkijat ovat liittäneet pitkälle käsitellyn ruuan ainakin kohonneeseen syöpäriskiin, korkeaan verenpaineeseen, ylipainoon ja lihavuuteen, masennukseen, tulehduksellisiin suolistosairauksiin sekä veren poikkeaviin rasva-arvoihin lapsilla ja heikkokuntoisuuteen ikääntyneillä (HS 6.4.2020)

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm sanoo silti, että prosessointi sinänsä ei ole syy välttää ruokia. Fogelholmin mukaan olennaista on ravintosisältö. Jos ruuassa on paljon sokeria, suolaa tai rasvaa sekä vähän kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita, sitä kannattaa välttää. Pitkälle jalostetuissa ruuissa on paljon ravintosisällöiltään köyhiä tuotteita, ja siksi niiden runsasta syömistä on hyvä rajoittaa.

Ayurvedinen ravintokäsitys ei kiistä Mikaelin näkemystä, mutta eroaa fogelholmilaisesta siinä, että se nostaa oleelliseksi jotain, mitä ei aina voi mitata: ruoassa olevan elämänenergian, älykkyyden ja tietoisuuden.

Kyllä, luit oikein, ravinnon tietoisuus on merkityksellistä. Mistä kaikesta se koostuu, sitä on haastavaa selittää länsimaisella terminologialla ja materialistisesta ravintoparadigmasta käsin. Moni meistä kuitenkin maistaa aitojen, luonnonmukaisten, rakkaudella tehtyjen ruokien eron teollisiin pakastepizzoihin verratessaan.

Erityisesti lapset ovat tässä herkkiä: mummon muusi on heistä maailman parasta. Seurasin joskus vuosia sitten mielenkiinnolla luomuruokaa suosivan ystäväperheen pienokaista, joka oli lähes koko lapsuutensa terve ja hyväntuulinen. Kouluikäiseksi asti tyttö huomasi aina heti, jos ruoan joukkoon oli lisätty jotain teollista (esimerkiksi, jos kotona tehtyä soseruokaa jatkettiin sosevalmisteella) – ja jätti sen poikkeuksetta lautaselle. Vasta koulun alkamisen myötä häneltä vähitellen katosi spontaani herkkyys erottaa teollisista raaka-aineista tehdyt ruoat ei-teollisista, tuoreista raaka-aineista tehdyistä.

Ihmisen keho ja sen biologiset mekanismit ruoan käsittelyyn ovat kehittyneet tuhansien, oikeastaan miljoonien vuosien aikana. Homo Sapiensin arvioidaan kehittyneen noin 300 000 vuotta sitten, ihmisten sukuisten nisäkkäiden noin pari, kolme miljoonaa vuotta sitten ja varhaisimpien kädellisten jo yli 65 miljoonaa vuotta sitten.

Oikeastaan vasta viimeisen sadan vuoden aikana ruokaa on alettu tuottaa teollisesti valtaosalle väestöä. Isovanhempiemme lapsuudessa ei ruokia vielä osattu raffinoida, pastöroida, homogenoida tai säteilyttää; eikä lisävirittää käyttäen väriaineita, emulgointiaineita, hyytelöitymisaineita, aspartaamia, syklamaattia, happamuuden säätöaineita tai glukoosifruktoosisiirappia.

Kuinka hyvin kehomme osaa hyödyntää ja käsitellä näitä uudella tavalla tuotettuja, täysin uusia aineita, on vielä osittain arvoitus.

Elintarviketeollisuudessa tehdään paljon tutkimusta sen eteen, että teollisesti valmistetun ruoan sisältö yhtäältä säilyisi pitkään ja toisaalta vastaisi luonnollista. Joskus tutkitaan myös sitä, kuinka ravinnon sisältö onnistuisi harhauttamaan luontaisia vaistojamme niin, että ruoka maistuisi ja sitä syötäisiin jopa enemmän kuin tarpeeksi. On olemassa alustavaa tutkimusnäyttöä siitä, että ultraprosessoitu ruoka lihottaa*.

Tee se näin: ayurvedan suosittelemat ruoanvalmistusprosessit

Ayurvedinen vuosituhansien aikana toimivaksi osoittautunut näkemys ruoan prosessoinnista on lyhyesti kuvaten seuraava:
– Ruoan paloitteleminen, raastaminen tai muhentaminen on – tietysti – ok. Suutuntumalla on merkitystä.
– Ruoan keittäminen ja höyryttäminen on lähes kaiken ravinnon osalta ok. Joitain ravintoaineita keittäminen muuttaa paremmin keholle hyödynnettävään muotoon: esimerkiksi porkkanan ravintoaineiden sanotaan imeytyvän paremmin kun porkkana on kypsennetty. Yleisesti ottaen lämmin ruoka on myös ruoansulatuksen kannalta hyvä vaihtoehto: mitä heikompi ruoansulatus, sitä huonommin keho pystyy hyödyntämään raakaa ruokaa.
– Uunissa kypsentäminen on ok.
– Uppopaistamista ei suositella. Paista miedossa lämpötilassa.

Esimerkiksi: peruna itsessään on melko kuiva juures, ja sopii näin kaphalle pieninä määrinä, kun siitä tehdään uuniperuna. Kun peruna höyrytetään tai keitetään, siinä on enemmän vettä ja se sopii pittalle. Vata tarvitsee omat raskaat laatunsa, ja peruna sopiikin vatalle parhaiten muusina.

– Pakastamista ei suositella. Esimerkiksi marjojen osalta sitä kuitenkin pidetään ilman marjoja jäämistä parempana.
– Mikroaaltouunin käyttöä tai muutoinkaan ruoan uudelleen lämmittämistä ei suositella.
– Säteilytettyä tai geneettisesti muokattua ravintoa ei suositella ollenkaan.

Suurta osaa yllä kuvatuista käytännöistä voidaan perustella yleisellä varovaisuusperiaatteella tai esim. vitamiinien ja ruoan ravintoaineiden vähenemisellä, mutta ayurvedinen perustelu käytännöille on – kuten artikkelin alkupuolella totesimme – ruoan älykkyyden sekä sen sisältämän elämänenergian säilyttäminen ja esiin nostaminen.

Palaamme ”kehomme sisäisen älykkyyden”, ”ravinnon tietoisuuden” ja ”elämänenergian” käsitteisiin ja merkitykseen lähemmin tulevissa blogeissamme.

*Lisätietoa: https://yle.fi/a/3-10787905
Heli Jurvanen

Heli Jurvanen

Artikkelien kirjoittaja Heli Jurvanen on työskennellyt ayurvedan parissa yli kaksikymmentä vuotta. Heli on työskennellyt Maharishi Ayurveda -hoitajana sekä - terveysneuvojana yksityisvastaanotollaan ja Lääkäriasema Sofianovassa Helsingissä. Koulutukseltaan Heli on sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen ohjaaja ja ayurveda-konsultti.

Samhita